maanantai 19. lokakuuta 2015

Joulukorttirinki 4/4

Viimeistä viedään tässä korttiringissä ja minä olen jälleen todella myöhässä postaukseni kanssa,anteeksi kovasti :) Jotenkin ei nyt oikein pysy junan mukana vaikka kuinka yrittää..seli seli :) Mutta olen mennyt pitkästä aikaa töihin nyt syksyllä ja voi että kun sitä aikaa ei ole mihinkään ei sitä ollut ennenkään mutta nyt vielä vähemmän. Saan kortit tehtyä suht ajoissa mutta tänne saanti tuottaa vaikeuksia. Aina pitää iso kone aukaista kun minun kännykkä ei suostu kirjautumaan tähän blogiin sitten millään enkä ole ehtinyt perehtyä missä syy.

Tuulalta tuli nämä runsaat matskut ja olipas ihana leimakuva tälläkin kertaa. Kaksi korttia tein viikonloppuna,vihreän ja punaisen sävyisenä vähän niin kuin viime kerrallakin.Leimakuva oli jälleen minulle ihan uusi tuttavuus...ja tuli taas tunne että tälläinen pitäisi myöskin hankkia.

Me naiset päätimme ottaa uuden korttirinki kierroksen ja uudet materiaalit onkin saapuneet perille ja en ole niitä ehtinyt vielä miettiä mutta jospa huomenna perehtyisi niihin.

Mukana meidä iloisessa jouluisessa menossa ovat Apris, Pirjo ja Tuula(jonka kortit näkyy Aprilsen blogista)
Muut ovat tietenkin omat korttinsa julkaiseett jo aika päiviä sitten mutta käykää silti kurkkailemassa.
 Tässä kuva mitä kuoressa oli ja minulta jäi turhankin paljon käyttämättä materiaaleja tällä kertaa, kun en saanut mihinkään laitettua ohutta nauhaa ja lehtiä sekä noita yksiä juttuja minkä nimiä en edes tiedä :)
 Ja minun kaksi jouluista korttiani on sitten tässä vihdoin ja viimein :)
Vihreän sävyinen korttini,jännästi lumiukko näyttää siniseltä..
Meillä se on syysloma viikko juuri alkanut ja mökille olisi tarkoitus lähteä huomenna..eli nyt pitäisi vielä tälle iltaa laukutkin pakata reissua varten :)


 

maanantai 12. lokakuuta 2015

Joulurinki 3/4

Joulurinkiä mennään ja melkein voisi sanoa että viimeistä viedään. Pirjon materiaalit runsaat sellaiset tuli viime viikolla ja sain tehtyä kaksi korttia suht ajoissa mutta enpäs ole ehtinyt niitä laittaa tänne kun olimme reissussa pitkän viikonlopun ja kännykän kautta en voi jostain syystä tänne lisätä mitään enkä voi kännykällä edes kommentoida mitään ikinä. 

Mutta nyt sain ison koneen auki ja päätin että laitan ensimmäiseksi kortit esille. Korttiringissä mukana Apris joka onkin emäntänä tässä ringissä ja lisäksi on Pirjo ja Tuula. Tuulan materiaalitkin löysi perille jo viime viikolla ja koitan tällä kertaa saada korttini ajoissa esille :) Anteeksi kovasti viivästys!

Kuoren sisällön kyllä kuvasin mutta nyt kun olisi kuvalle tarve eipäs sitä mistään löydykkään :( Leimakuva oli minullekkin uusi tuttavuus ja on aina kiva saada uusia leimakuvia ja heti tulee mieleen että voi että tuota minulla ei olekkaan vielä ja sellainen olisi kiva hankkia ;)
Tässäpä minun valmiit kortit ja poikkeuksellisesti sain tehtyä jopa kaksi korttia. Sain tuhlattua melkein kaiken muun materiaalin muitta tapetti jäi käyttämättä kokonaan tällä kertaa.
Punaisen sävyinen kortti:
 Vihreän sävyinen kortti:
 Käykäähän ihmeessä katsomassa mitä ihanuuksia muut naiset ovat tehneet..siellä on todella upeita luomuksia valmiina.Mukavaa syksyistä viikkoa kaikille. Meillä se on ollut jo pakkasta -8 viime viikolla melkein koko ajan ja nyt ollaan taas saman verran plussalla :)
 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Joulurinki 2/4

Minä olen armottomasti myöhässä tämän postauksen kanssa sillä uudet matskut ovat tulleet jo aika päivää sitten mutta minä en ole saanut edellistä korttiakaan edes tehtyä, mutta meillä ollaan oltu sairaana koko perhe yhtä aikaa joten meni kortin teko todella myöhäiseen. Minä olin viime viikolla materiaalien lähetys vuorossa tai itse asiassa meidän esikoinen joka on kohta 12v on kasannut materiaalit tällä kertaa tähän rinkiin :)

Minä sain käytettyä melkein kaikkia materiaaleja mutta juuttinarun pätkä jäi käyttämättä. Sille oli kyllä paikka kortissa mutta enpäs muistanut laittaa ja huomasin asian ennen kun oli liian myöhäistä. Minun valmis korttini on tässä :)
Tämä onkin vasta minun toinen korttini aiheesta joulu joten lisää pitäisi tehdä jo kovaa vauhtia :)

Mukana itseni lisäksi ovat ringissä Apris, Pirjo ja Tuula. Tuulan kortin löydätte Apriksen blogista.Käykäähän ihastelemassa mitä ihanaa muut ovat tehneet. Nyt onkin sitten jo aika miettiä seuraavaa korttia ja Pirjon materiaalit olikin todella mielenkiintoiset.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)

maanantai 28. syyskuuta 2015

Happy Birthday!

Eilen tein aikani kuluksi taas yhden synttärikortin. Tällä kertaa 5v pojalle. Aiheena jalkapallo kun tämä on hänen suosikki lajinsa. Kaikki on jämä paloista tehty ja kuva on minun viime kevään hankintoja ja oikein oiva poikien korttiin. 

Kiperä pakkasaamu täällä meillä ja olihan se heti kylmemmän tuntuista kun on ollut aamusta asti jo niin lauhaa. Sieltä se talvi näyttää kovasti tulevan mutta jospa ei sentään vielä :)

Mukavaa päivää ja alkanutta viikkoa kaikille :)

perjantai 25. syyskuuta 2015

Joulurinki 1/4

Yllätys ei varmaan ole suuren suuri jos kerron että ilmottauduin taas Apriksen joulurinkiin :) Näin pääsi käymään ja rinki onkin pyörähtänyt jo käyntiin ja tässä onkin Apriksen lähettämät materiaalit. Ihanan sinisen sävyiset matskut kera enkeleiden kuoresta löytyi.
 Minun korttini on sitten tälläinen tällä kertaa. Ja eipä ole sitten ollenkaan onnistunut versio tämä tekele,arvasin kun kuvan näin että apua nyt on paha paikka en osaa värittää ollenkaan tälläisiä enkeleitä..laitoin ensin valkoista kimalle juttua juu joka näytti kamalalta loppupeleissä. Sitten koitin laittaa väriä päälle ja apua mikä sähläys. No ei voi mitään näillä mennään, mutta harmittaa kyllä niin vietävästi :(  Eihän sitä voi aina onnistua ei edes joka kerta ;) Minulta jäi yksi nauha ja sinisiä palloja ja muutama paperi.

Mukana meillä on ringissä meidän lisäksi Tuula ja Pirjoliini,joten käykää kurkkailemassa mitä he ovat saaneet aikaan. Minäkin tein jo korttini hyvissä ajoin mutta unohdin ihan sen postata. Tuulalla ei vielä ainakaan ole blogia joten kortti näkyy Apriksen sivuilta sitten. 

Minä olinkin seuraavana matskujen lähetys vuorossa ja matskut ovatkin jo varmaan löytäneet perille tällä viikolla. 

Mukavaa viikonloppua kaikille :)

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Polkupyöräilijä kortti!

Tässäpä viikon toinen postaus heti perään.. tämä kortti meni pikkuneidille jonka tekasin myöskin  aika nopsaa vauhtia. Joten tuntuu että kaikki viime aikaiset kortit on tehty vauhdilla ja pikana ;)
 Värit ovat kirkkaat ja tummemmat mitä taas kuva antaa ymmärtää. Tässäkin oli minulla haasteena saada tukan väri oikeaksi. Jotenkin se vain on aina vaikea värittää vaaleatukkaisia. Yleensä jos teen ihan muuten vain kortin niin sillä on tummat hiukset mutta nyt piti tehdä saajansa väriset ja olihan se vaikeaa kun tuntui ettei mikään ole hyvän värinen tussi.

Nyt kun vielä saisi muutaman kortin tehtyä välissä ja sitten voisi postailla lisää matskua tänne..

Palomieskortti!

Hieman takkuaa tämä korttien tänne saanti mutta nyt on jo monta korttia postaamatta. Jospa sitä ehtisi tänään tai viimeistään huomenna tekemään loputkin postaukset :) Aloitin työt taas monen vuoden kotona olon jälkeen elokuussa ja aikaa ei kyllä jää mihinkään enään, kun ei sitä jäänyt ennenkään niin nyt vielä vähemmän. Päivät soljuvat eteenpäin ja hyvä kun vauhdissa pysyy :)
Tämän kortin tein viime viikolla pienelle palomiehelle :) Minulla oli suuri ongelma värittää hiuksia vaaleiksi ei vain onnistunut mitenkään ja ei ole väri sellainen mitä on kortin saajalla mutta ei voi mitään se on minulle niin vaikeaa jos pitää muun väriset hiukset olla kun ruskeat.
Mutta pieni palomies on tämän korttinsa jo saanut ja oli kuulema mieluinen.
Kortti on todella yksinkertainen ja nopeasti tehty mutta eihän sitä pojille tartte olla mitään koristeita  joka paikassa ;) Kaksi leimakuvaa sain piloille ennen kun onnistuin saamaan suht sellaisen mitä olin ajatellutkin.
 
Sateista iltaa kaikille :)

 

maanantai 14. syyskuuta 2015

Jalkapalloilijalle kortti!

Nihkeää on ollut askartelurintamalla viime aikoina mutta jospa se tästä taas käynnistyisi kun syksykin on jo pitkällä. Lupauduin Apriksen joulukortti rinkiinkin innolla joten kohta on blogissa jouluiset tunnelmat ;) Mutta tässä on pikkupojalle kortti joka pelaa paljon jalkapalloa ja leimakuva on ihan saman näköinen kun kortin saajakin. 

Ostin kesällä paljon Kanadasta lapsi aiheisia leimoja joita tulen käyttämään lapsikortteihin joita pitääkin pitkä liuta tehdä tulevan kauden aikana. Ja nämä High&Hopesin leimat oli siihen tarkoitukseen mainioita. Monia muitakin leimoja on tullut haalittua jospa nekin joskus pääsisi korteiksi asti :)

Kortti on aika yksinkertainen mutta kaikki tarvittava tässä kortissa kuitenkin on joten näillä mennään eteenpäin. 

Mukavaa syksyistä viikkoa kaikille :)

perjantai 14. elokuuta 2015

Pikkuneidin kortti!

Tässäpä pienelle pikku prinsessalle tehtynä kortti joka täyttää hurjat 2v ensi viikolla. Tämä leimasin on hankittu jo useita vuosia sitten mutta en muista olenko koskaan korttia saanut aikaiseksi. Mutta nyt aihe sopi niin hyvin joten pakko oli tehdä kortti ja ihan kivahan tästä tuli vaikka itse sanonkin.

 Syyskauden eka flunssa aalto löysi meille ja viikonlopun suunnitelmat meneekin nyt sitten kerta heitolla ihan uusiksi tässä perheessä. Mutta aurinkoista viikonloppua kaikille ja kiva kun piipahdit blogissani :)

torstai 13. elokuuta 2015

Pojalle kortti!

Väkersin pienelle 4v-pojalle kortin viime viikolla ja tämäkin on mennyt jo onnelliselle omistajalleen ja oli mieluinen.
Minulla on hakusessa iso lentokone leimasin sellainen lapsi tyylinen mutta en sitä ole mistään enään löytänyt enkä tiedä tekijää edes mutta olen niitä nähnyt joissakin korteissa. Jos tiedät kenen leimasin voisi olla näillä vinkeillä niin saa laittaa viestiä. On varmaan jo useampi vuosi leiman tulosta sillä en tosiaan ole sitä edes ulkolaisista kaupoista löytänyt.
 Livenä kortti oli kirkkaampi ja jotenkin fressimpi mutta tämähän on mun koneelle tuttua että mikään ei näytä siltä mitä se onkaan.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Synttärikortti!

Teinpäs tässä viime viikolla muutamia kortteja ja eilen sitten tein vielä yhden. Tänne en ole niitä vielä saanut laitettua mutta jospa tässä nyt pikku hiljaa pääsee askartelun makuun kaiken muun häslingin jälkeen. Meillä olí kesällä muutto ja jouduin luopumaan askarteluhuoneestani mikä oli kamala tragedia jo heti kättelyssä kun mihin kaiken tarvike määrän oikein saisin?! Nyt on ostettu lipastoa lipaston perään ja tarvikkeet on vähän siellä sun täällä ja osan joudun laittamaan myyntiin kun ei kerta kaikkiaan mahdu mihinkään.. . ja mitään minulla ei ole liikaa tietenkään ;) Nyt on vielä mietinnässä missä sitä sitten kortteilee jatkossa. On tämä kamalaa :( 

Mutta tässä on pikkutytölle tehty kortti ja se onkin jo päässyt tänään saajalleen. Osallistun tällä P*skartelunhaasteeseen 286 missä on bingo ruutu. Tiedä sitten täyttääkö tämä kaikkia kriteereitä sillä perhonenhan ei ole kai eläin vaan hyönteinen :) mutta jos ei ole sääntöjen mukainen niin sitten hyljätkää vapaasti korttini :)
Valitsin ruudukon bingosta jossa oli vaaleanpunainen-eläin-vihreä

Meillä on ollut ihanan lämmin alkuviikko ja kesä kun ei ollut muuta kun sadetta niin tämä on oikein ihanaa vaihtelua :) Lämmintä syksyä kaikille!

torstai 9. heinäkuuta 2015

Kukkaruukku kortti!

Olen nähnyt jo aika monessa blogissa kukkaruukku kortteja ja olen päättänyt että niitä kokeilen kunhan ehdin. Tässä valmiina kaksi erilaista samasta mallista. Toinen meni jo paremmin mutta vielä saa harjoitella tätäkin taitoa :) Jossain välissä ohjetta tein mokan ja kun olin tietenkin kaikki teipannut kiinni ja olin laittamassa tagia ruukin sisälle huomasin että missäs se reika onkaan..ei löytynyt koska olin jotenkin väärin päin saanut kasattua ruukun. No siinä aikani mietin mitä teen ja päätin että teen leikkurilla villon yläosaan jotta saan tagin sinne sisälle ja olihan sekin väkerrystä mutta onnistuin kuitenkin. 

Nämä menee innokkaille puutarha ihmisille kesäkortteina :)Voi harmitus kun mun koneen värit on taas mitä sattuu vaikka kortit ovat kirkkaita eikä jotenkin sameita.

 Tässä siis vaaleanpunainen ruukku :)

 Ja tässä ruskean sävyinen :)


Aika yksinkertaisella mentiin näissä korteissa tällä kertaa.
Kesä edelleen parhaimmillaan mutta kylmää ja sateista on kun syksyllä konsanaan ja villasukat on jalassa tällä hetkellä minullakin. 

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Synttärikortti!

Kesä parhaimmillaan kun vettä sataa ihan maahan asti ja on kylmää. Miten tämä suomen kesä onkin näin ihana,toivotaan että jossain päin suomea on aurinkoista ja lämmintä. Meidän entinen naapuri tilasi synttärikortin ja lupauduin sen tekemään vaikka meillä on muutto hommat pahasti kesken tällä hetkellä. Saipa ainakin hetkeksi ajatukset muualle. Mitään toiveita ei ollut tilaajalla mutta kortin saaja on puutarha ihmisiä joten loppu tulos on tässä. 

Oli jotenkin vaikeaa saada mitään onnistumaan ja tämä oli varmaan viiden vedos ja tähän olin sitten tyytyväinen. Sitä kun on mielessä joku tietty juttu mutta toteutus vaiheessa se ei millään onnistu vaikka kuinka koittaa. 

Mutta olen tähän tyytyväinen ja niin oli tilaajakin joten voin olla tyytyväinen väkerrykseen :)
 Meillä tosiaan muutto hommat menossa ja se on niin kamalaa ja työlästä varsinkin kun muutto väliä on 400km joten ei ihan tuosta noin vain luonnistu ja tuntuu että ei tämä muutto lopu koskaan sillä koko kuukausi on tehty muuttoa. Nyt olen jo kaikki askartelu tarvikkeet pakannut joten ei voi vähän aikaan tehdä mitään kortteja vaikka haluaisi.

Ihanaa kesää kaikille tämä oli tälläinen pika päivitys :)

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Uuteen kotiin!

Tuli tässä tehtyä kortti ja aiheena oli uuteen kotiin. Aika simppeli ja nopeasti tehty,ei mennyt kovinkaan paljon aikaan kun tämän tein ja taisi olla vielä hitusen märkäkin kun sen tupari lahjan mukana annoin saajalleen.
Minusta tuo leimakuva vain on niin ihana ja sitä olen varmaan jokaisessa onnea uuteen kotiin käyttänyt jotenkin sopii hyvin näihin aiheisiin.

Kesää odotellessa tosin meillä ei tänä vuonna kesälomaa olekkaan sillä meillä on armoton muutto rumba edessä ja voikin olla että aika hiljaista on minulla kesän aikana askartelu rintamalla. Olemme monta vuotta asuneet osan vuotta toisella paikkakunnalla mutta nyt vihdoin ja viimein tämä muutto on lopullinen ja saamme muuttaa taas "omaan" kotiin pysyvästi. Joten tämä kortti vähän kun sopisi meillekkin. Huono puoli tässä kahden kodin välissä asuminen on sillä nyt se vain tarkoittaa sitten sitä että  kaikki kamat pitää muuttaa paikasta toiseen pysyvästi kun ennen on voinut jotain jättää toiseen kotiin vaikka siinäkin on muuttokuormaa jouduttu ajamaan suuntaan ja toiseen.

 Pikku hiljaa ollaan tätä savottaa jo aloitettu mutta voin sanoa että pitkä taival on vielä edessä ennen kun voi henkäistä muuton osalta. Toivottelen nyt jo hyvät kesät jos en saa tänne mitään aikaiseksi kesän aikana tosin eihän sitä tiedä jos vaikka repeäisi joka paikkaan :)

Mutta tässä korttini joka on annettu jo saajalleen ja oli kuulema mieluinen!


Lämmintä kesää kaikille :)

lauantai 9. toukokuuta 2015

Kesäkortit!

Nyt välillä muutakin kun joulua :) Minulla on olemassa monia tuollaisia kohokuviotaskuja ja olen niitä koittanut käyttää silloin tällöin huonolla menestyksellä mutta nyt tässä hoksasin että miten niitä käytetään. Piti tehdä aika pika pika kortteja muutama joten tämä jos mikä oli erinomainen siihen tarkoitukseen.
 Toinen samantyylinen.Kun eihän se haittaa mitään jos sarja työnä tekee kun saajat ovat aina eri henkilöitä kuitenkin :)
Ja vielä kolmas samanlainen.
Omistan tosi vähän hyvää kesää leimoja ja tässä oleva leima ei ole yhtään minun suosikkini mutta pitihän sitä kokeilla edes yhteen korttiin, mutta ei saa kannatusta ollenkaan.
Näin kesäisissä tunnelmissa ollaan tällä hetkellä, vaikka vettä satanut koko päivän ihan kaatamalla näillä leveyksillä :)

Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille!

perjantai 8. toukokuuta 2015

Korttirinki 4/4!

Aina nämä ringit tulee päätökseen enemmin tai myöhemmin ja taas on yksi rinki tiensä päässä. Eija oli viimeisenä lähetys vuorossa ja ihanat matskut kuoresta tulikin alkuviikosta. Tein poikkeuksen kun sain heti kerralla tehtyä kaksi korttia kun yleensä teen sen yhden ja sitten joskus toisen kunhan ehdin mutta nyt on joku into ollut päällä koko viikon ja olen saanut vaikka ja mitä aikaan askartelun saralla :)
 Minä sain tuhlattua kaikkia materiaaleja ja ihan muutama paperin palanen jäi yli jotka meni odottamaan silppulaatikkoon uutta käyttöä.
Minun korttina ovat tässä ja ihan uusi tuttavuus oli tämä leima en ole koskaan nähnyt leimaa ja se on kyllä ihana. Laitan kortteihin sitten jonkun tekstin kun tiedän kenelle ja mihin tarkoitukseen ne menee mutta vielä ei ole tiedossa mihin kortit päätyvät.

Sinisen sävyinen kortti.
 Vihreän sävyinen kortti.
 Itse olen kerrankin tyytyvinen aikaan saannoksiini :)
Mukana menossa oli Apris, Eija ja Enkuli. Käykäähän katsomassa mitä ihanaa muut ovat saaaneet aikaan.Kiitos naiset mukana olosta :)

Ihanaa viikonloppua kaikille :)

torstai 7. toukokuuta 2015

Jouluiset tulitikkuaskit!

No niin eilen lupailin että laitan näytille askit mitä tein vappuna. Olen näitä useamman vuoden ihaillut monessakin blogissa ja aina olen päättänyt että nyt kyllä teen sitten näitä itsekkin mutta koskaan en saanut aikaiseksi mutta nyt vapun aikaan innostuin. Tein näitä kuusi ensi hätään mutta sain vain kolme valmiiksi ja loput odotta sitten projektin loppuun viemistä tässä joku päivä.
 Höh taas on niin laatu kuva kyseessä  mutta jospa siitä saa jotain selvää. Näitä on kiva antaa viemiseksi joulun aikaan jos suklaata on ehtinyt kiikuttaa jomtarpeeksi ;) Näitä ajattelin tehdä lisääkin tässä vuoden aikana mut nyt voi olla että vähäksi aikaa jouluteema riittää ;)

Mukavaa päivää kaikille :)Meillä se alkoi vesisade!

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Joulukortti 2

Minun lähettämistä joulu matskuista jä yli matskuja joten päätin vapun aikaan kasata toisenkin jouluisen kortin. Muutenkin oli vappuna jouluiset askartelut sillä tein muutamia koristeltuja tulitikkuaskeja mutta postaan niistä erikseen huomenna.
Tämä enkeli tyttö on kyllä minun lemppari ja uskon että tästä tulee tehtyä useampikin joulukortti tälle vuotta. Tämähän on minun toinen kortti tälle joulua.
 Yksinkertaisella mennään :)Ulkona ei sentään ole jouluista vaikka meillä lunta vielä onkin jonkun verran. Kesää jo odotellaan kovasti jospa se sieltä tulisi pika vauhtia,sää ainakin on lupaavan oloista.

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Korttirinki 3/4!

Hyvää joulua oli minun materiaali kuoren aiheena tällä viikolla ja toivotaan ettei saajat ole ihan hämmentyneet näin kevään korvilla jouluisesta aiheesta :) Joka vuosi päätän joulukortti paniikin aikaan että nyt aloitan kortin teon hyvissä ajoin mutta kuten yleensä nyt alkaa toukokuu ja minulla valmiina tasan yksi kortti joten se siitä sitten tänäkin vuonna. 
Mutta aiheeseen eli tässäpä kuoren sisältö mitkä laitoin naisille matkaan.
 Itse sain tuhottua kolme leimakuvaa ennen kun sain ns oikeanlaisen mitä päässäni hain ja onneksi oli mun leima niin ei haitannut kun tuli sählättyä. Mulle sininen väri vain on hieman hankala aina.Aikani pyöritin materiaaleja tässä tulos hieman vaisu mutta olkoon.Sain tuhlattua kaikkia muita materiaaleja paitsi tuota yhtä tummempaa paperia. 
Leimasin on minun suht uusia hankintoja viime kesältä tai syksyltä ja tämä on ihan mun suosikki ja varmaan pääsee moneen korttiin tänä jouluna. Mukana meidän ringissä on Eija, Apris ja Enkuli joten käykää katsomassa mitä ihanaa heillä on syntynyt aiheesta joulu. Ainakin Eija oli omansa saanut tehtyä ja voi että miten kaunis luomus siellä olikaan. Sitä aina itse miettii kun muiden luomuksia katsoo että voi voi miten oma pää ei keksinyt jotain tuollaista ;)

Tänään pakkasta -10 ja tiedossa munkkien paistoa joka ei kuulu mun lempipuuhiin mutta ei se auta, kuopus on ainakin viikon jo kysellyt että milloin niitä munkkeja oikein sitten saa!

Aurinkoista päivää kaikille ja mukavaa vapun aikaa :)

torstai 23. huhtikuuta 2015

Korttirinki 2/4

Tällä viikolla postilaatikkoon tipahti uudet matskut ja aamulla niitä pääsin työstämään. Oli jotenkin vaikeaa minulle tällä kertaa,mutta niin kuin aina oli mielessä lopulta ihan ok ajatus päässä ja tottakai se on ihan eri mikä on lopputulos :) 
Leimasin oli ihana ja minulle ihan uusi tuttavuus. 

Tässä on kuoren sisältö kaikkineen päivineen.
 Ja tässä on minun luomus tällä kertaa. Minä olenkin sitten seuraavana lähetys vuorossa ja tuttuun tapaan olen ehtinyt kolme kertaa jo muuttaa mitä sinne kuoreen laitan,mutta nyt olen jo kuoret sulkenut joten jospa näillä nyt mentäisiin tällä kertaa.

Minun valmis korttini on tässä,jotenkin on vähän sekaisen oloinen mutta ei voi mitään.
Mukana menossa ovat Eija,Apris ja Enkuli,käykäähän katsomassa joko he ovat saanet jotain valmiiksi :) Nimeä klikkaamalla pääsette heidän sivuilleen.Itse pidän kovasti kun tulee niin erilaisia tuotoksia aina meiltä kaikilta.

Tänään piti olla sateista ja myrskyä!! No ei ole ainakaan meillä ollut ja ei haittaa yhtään sillä aurinko on paistanut täydeltä terältä koko päivän. Ihanaa loppuviikkoa kaikille :)

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Korttirinki 1/4

Yllätys ei varmaan ole suuren suuri jos kerron että,osallistuin jälleen korttirinkiin ;) Mutta nämä vain on super kivoja ja on kiva tehdä jotain tiettyä tietyistä matskuista. Apris on jälleen emäntänä ja joukkoon saimme muutaman uudenkin tuttavuuden rinkeilemään.
Apris oli emäntänä ensimmäisenä matskujen lähetysvuorossa.
Minä tein kortin anopille äitienpäiväksi joten on nyt sekin sitten hoidettu alta pois.
 Tässä materiaalit,petyin itseeni kun en saanut käytettyä kaikkia papereita oikeastaan vain yhtä paperia.Mutta tällä mennään tällä kerralla :)
Mukana askartelemassa ovat Apris, Enkuli ja Eija,joten käykää ihmettelemässä,ja ihastelemassa mitä leidit ovat saaneet aikaan materiaaleista :)

Nyt onkin sitten taas aika odotella uutta kirjettä ja aina saa jännittää mitä sieltä tuleekaan :)

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Mummulle 90v kortti!

Minulla on kaksi mummua elossa ja toinen täytti 90v viime vuonna ja nyt on toisen vuoro juhlia näitä isoja lukuja joten päätin että pitäähän sitä mummulle kortti tehdä. Kaikki kortin materiaalit ovat jämä juttuja eli mitään uutta ei ole tässä kortissa. Leimakuva on meidän yhdestä ringistä joka jäi ylimääräiseksi joten päätinkin jo silloin että siitä teen mummulle kortin sitten aikanaan ja nyt on se aika. Mummu on armoton kukka ja puutarha ihminen joten tämä sopii hyvin teemaan mielestäni.Meinasin ensin että laitan keskelle ison 90 numeron mutta päätin sitten että laitan vain pienen numero rykelmän tuonne kulmaan. 

Sitä en tiedä missä vika mutta mulla on jokainen kortti nyt enemmän ja vähemmän vinossa ja niin on taas tämäkin ihan viksin vonksin. Taitaa olla paperi leikkurissani joku vika nykyään kun kaikki paperit menee vinoon vaikka kuinka sitä koittaa leikkurin mallin mukaan leikata. Joten tuttuun tapaan vinossa on tämäkin kortti ja kuvan laatu jotain ihan mahtavaa. No onneksi se on livenä aavistuksen verran kauniimpi niin kehtaa antaa ensi viikolla mummulle. Muistelin tuossa juuri että vastahan sitä olitiin mummun 80v juhlissa jolloin piti ns isommat juhlat ja nyt jo 10v mennyt siitäkin ja juhlitaan jo 90v juhlia. Mummu on sanonut että elää ainakin 100v asti ja sitten kuulema vasta isot juhlat onkin :)
Mutta tälläisen kortin kera lahjan annamme ensi viikolla mummulle,toivottavasti pitää kortista.
Aurinkoista viikonloppua kaikille :)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kastekortti!

Pääsiäisen aikaan olimme kastejuhlassa ja viime tinkaan jäi kummipojan kastekortin teko kun edellisenä iltana sitä kokosin vasta. Kortti on nyt jo annettu ja lopulta se tuli aika pikaisesti tehtyä kun sai mietittyä minkälaisen teen. Yhtään kaste leimasinta en löytänyt kun olisi ollut tarve ja totesin sitten vain itsekseni että olen tainnut kaappeja tyhjentäessä ne myydä kaikki jo pois. No onneksi Englannista löysin kolme samanlaista leimasinta mitä olin ennen omistanutkin,joten pitihän se tilaus tehdä.

Ihan tyytyväinen olen  vaikkakin kukka meni liian ylös ja ei ollut ihan sen kokoisia kukkia mitä olisin tarttenut tähän korttin. Päätin osallistua taas korttirinkiin ja ai että kun tuntuu jo sormia syyhyttävän kun saa miettiä mitä sieltä kuoresta taas aikaan tulee.

Aurinkoista viikkoa kaikille :)

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Korttirinki 4/4

Viimeinen korttirinki tuli taas päätökseen ja muilla onkin kortit tehtynä ja minä viimeisenä olen saanut korttini valmiiksi näin pääsiäisen kunniaksi. Sari oli materiaali kuoren lähetysvuorossa ja ihanat olikin taas materiaalit. Leimakuva oli minulle ihan uusi tuttavuus ja onneksi niitä oli mukana muutama ekstra joista voi tehdä tarvittaessa lisä kortteja. Materiaalien väri maailma oli niin minua sillä rakastan vaaleanpunaista väriä yli kaiken. Materiaaleja oli paljon ja en saanut tuhlattua kaikkia materiaaleja koska otin liian pienen korttipohjan esille ja liian myöhään huomasin että enpäs saa sinne kaikkia mahtumaan.
 Tiedän jo kelle kortti on menossa ja teksti löytää ennen lähetystä paikkansa jostakin kulmasta.
Mukana meidän menossa oli jälleen Sari, Apris ja Maca. Kiitos naiset mukana olosta ja hyvää pääsiäistä kaikille. Kivaa että olimme taas rinkeilemässä ja minua saa aina pyytää mukaan :) 
Tänä vuonna en saanut yhtään pääsiäiskorttia valmiiksi joten tänä vuonna en lähettänyt yhtään korttia ja voi olla että ihmiset ovat ihmeissään.

 Paperit näyttävästi vinossa nyt kun kuvaa katsoo tarkemmin,mutta eipäs se menoa häiritse ;) Ja huomasin että myös Marylinin silmät on unohtunut värittää :) 
Osallistun tällä Paskiksen haasteeseen jossa aiheena oli mikä tahansa käy.

Sunnuntaina olisi kummipojan kastejuhla ja kortti on tekemättä joten taitaa tämä ja huominen päivä mennä korttia tehdessä.

Aurinkoista päivää meillä se vain lunta tulee lisää ja lisää :)

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Korttirinki 3/4!

Keväisellä kortilla mennään rinkiä eteenpäin ja tällä viikolla oli Maca lähetysvuorossa. Ihanan keväiset materiaalit kuoresta putkahti esille ja nyt tässä aikani kuluksi päätin kortin kasailla valmiiksi. Väritin molemmat tyttöset ja ehkä teen toisenkin kortin jossain vaiheessa.
 Tässä kuoren sisältö kuvattuna ja meinasi koko kuvaus unohtua :) Sain melkein kaikkia materiaaleja tuhlattua, jäi vai tuo yksi vaaleanpunainen nauha ja vaaleanpunainen paperi mihin en koskenut tällä kertaa ollenkaan.
 Ja tässä on minun korttini valmiina.
Jonkun tekstin meinaan vielä korttiin laittaa kunhan tiedän että kenelle sen annan. Mukavaa sunnuntai päivää kaikille,meillä se oli aamulla -15 pakkasta,jotenkin tuntui oudolta kun on ollut niin aurinkoista ja keväistä viime päivinä.

Mukana meidän ringissä on Apris, Maca ja Sari,käykää ihastelemassa ja kommentoimassa mitä muut ovat saaneet tehtyä samoista materiaaleista.Viimeisenä lähetysvuorossa on Sari joten taas on kiva jännitellä mitä sieltä kuoresta tällä kertaa tuleekaan.

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Korttirinki 2/4!

Minun vuoroni oli tällä kertaa lähettää rinkiläisille taas materiaalit ja pitkästä aikaa lähetin lemppari väriset eli vaaleanpunaiset oli aika lailla väriteema. Aiheena mulla oli äidille kortti ja saapa nähdä mitä muut ovat noista saaneet toteutettua.
Itse sain tuhlattua kaikkia muita mutta en nauhaa joten aika hyvin kuitenkin :) Sekin vahingossa vain jäi joukosta pois vaikka oli sille kyllä alku visiossa paikka mutta valmiissa kortissa sille ei ollutkaan enään paikkaa ;)

Tässä kuoren sisältö kokonaisuudessaan.

  Tässä on sitten minun äidille suunnattu korttini valmiina. Ja taas on jotain säätöjä kamerassa muutettu sillä kuva on jotenkin ihan ei normaali. Mutta sehän on jo tuttua että minun kameralla otetutut kuvat ovat vähän mitä sattuua aina joten koittakaa kestää.
Hups ja unohdin sisältä kuvata kortin ihan kokonaan,siellä on tuo yksi paperi kera kukkien mutta lisään kuvan hieman myöhemmin blogiin kun saan kuvattua sisäosan.
Mukana menossa ovat Apris,Sari ja Maca joten käykää katsomassa mitä ihanaa muut ovat tehneet tai jos eivät ole vielä ehtineet tehdä niin ainakin pika puolin on korttia tulossa näytille itse kullakin. Maca onkin seuraavana matskujen lähetys vuorossa ja se on aina kiva odottaa postia  :)

Keväistä viikkoa kaikille ja toivotaan että aurinko paistaa kaikille :)

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Korttirinki 1/4

Uusi rinki pyörähti käyntiin vauhdilla ja tänään tuli Apriksen materiaalit ja ihastuttavat olikin jälleen kerran. Itsellä syyhysi heti sormet ja idea nystyrät lähti pyörimään päässä hurjaa vauhtia. Kortin tein valmiiksi samantien ja onkin varmaan eka kerta kun näin nopsaan sain jotain tehtyä. Tiesin heti kenelle kortti on menossa joten tämä oli kerrassaan helppoa :)
Tässä ihana sisältö ja olen toisenkin leimakuvan jo värittänyt ja tarkoitus olisi tehdä myös toinen kortti samalla teemalla.
 Tässä valmis korttini ja olen ihan tyytyväinen. Minulla vain on kameran kanssa aina ongelmia,joko kuva on liian värikäs tai liian hailakka mitä se yleensä on mutta tässä on liian voimakkaat värit,sillä livenä on hailakampi väri kortissa.
 Mukana menossa vielä Sari ja Maca.Itse  olen seuraavana materiaali kuoren lähetys vuorossa ja elkää säikähtäkö sillä mun kuori tulee jo torstaina toivon mukaan tai viimeistään perjantaina kun lähdemme esikoisen kisoihin Rukalle joten siellä menee sitten loppuviikko.

Meillä tuli lunta taas lisää viikonloppuna ja olen niin kateellinen niille joilla maa on paljaana :(
No ehkä se on täälläkin joskus kesä,tosin menee hieman kauemmin lumien sulaminen näillä leveyksillä kun lunta on metri tolkulla.

Osallistun tällä kortilla myös stampavien haasteeseen missä aiheena sattuu olemaan perhoset. Itse lisäsin korttiin kun sattumalta pikkuisia kevät perhosia.

Mukavaa illan jatkoa kaikille :)

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Vihreä kortti!

Osallistun pikakortilla Paskiksen haasteeseen nro 267 missä oli aiheena kiva ja helppo luonnos. 
 Esikoisen kaverilla on huomenna synttärit joten tämä tuli sitten todella pika vauhtia ja kaikki matskun osat on jämä laatikosta ja leimakuvakin on laatikosta ja ollut minulla jo kauan. Värit kortissa ovat tummemmat ja silleen kirkkaammat mitä kone antaa ymmärtää. Jotenkin tuli aika yksinkertainen ja ehkä laitan tähän vielä jotain ennen kun sen tyttö vie kaverilleen.
 Helpolla ja yksikertaisella tänä päivänä mennään eteenpäin :) Keväisen vihreä väri kortissa ja ihan siitä syystä kun kortin saaja pitää kovasti vihreäastä väristä ja kaikki pitää olla aina vihreää :)

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Korttirinki 4/4!

Taas meni vauhdilla meidän rinki läpi ja Sari lähettikin viime viikolla viimeiset matskut. Iso kuori sieltä tulikin ja yllätystä kerrassaan kun materiaaleista paljastui suklaakortti ohje. Olen näitä tehnyt joulun aikaan muutaman opettajille mutta niistä tuli niin kauniita että eivät kestäneet kuvausta ;) Pakkohan ne oli opettajille antaa mutta en ollut itse yhtään tyytyväinen. Nyt ajattelin että helppoa kun mikä kun on valmis pohja ja koristeet..no ei ollut minulle helppoa sitten yhtään. Mallasin ja asettelin ja muutin ideaa idean perään ja ei vain näyttänyt silmälle hyvältä. No aikani ja useamman päivän myöhemmin päätin että no nyt se valmistuu ja tein sitä niin kauan että sain valmiiksi ja nyt voin sanoa että olen tyytyväinen tähän tulokseen.
Tässä huikea sisältö mitä kuoresta paljastui:
 Suklaakortti menee ystävälle jolla on hieman vaikeaa tällä hetkellä ja ensin sydämessä ei ollut mitään tekstiä mutta lisäsin sen itse asiassa juuri äsken. Näitä kyllä meinaan tehdä lisää kun on helppoja viemisiä ja varsinkin sellaisille ihmisille jotka ovat allergisia kukille. Tähän on helppo kätkeä saajan lempisuklaa. Itse jouduin kuvaamaan ilman suklaalevyä sillä tässä huushollissa kaikki suklaa menee mitä kaapeissa on joten varalta ei levyjä löydy ;) Mieskin tuumasi että varmaan kannattaa ostaa se suklaa juuri ennen kun ollaan menossa kylään!!

Minun tekeleeni on tässä..



Mukana ringissämme oli tällä kertaa Apris, Sari ja Maca. Kiitos naiset mukana olosta oli taas niin huisin kivaa :) Meillä on hiihtoloma viikko ja lomamme saimme aloitettua hyvin mutta koti kutsui jo takaisin pika vauhtia kun porukka sairastui joten tämä hiihtoloma mennään meillä sairastupa meiningillä.

Hyvää viikkoa kaikille :)