keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Unohdus kortti!

Hip heijaa melkein pääsi unohtumaan yksi kortti ja pääsiäisaiheinen tietenkin. Tajusin tässä illalla että kamalaa yksi kortti unohtunut täysin vielä tehdä ja onneksi sitä ei tarvitse lähettää sillä eihän se ehtisi perille asti enään kun postipoikakin on jo työnsä tehnyt. Onneksi tämä unohdus ei siis tavallaan ole unohdus kun saan anettua tämän kortin pääsiäislomalla saajalleen. Lapset söi iltapalaa ja äiskä teki sitten todella pika kortin ja eipä tässä ole kamalasti mitään lisukkeita eli aika pelkistetty kortti tällä kertaa mutta sainpas tehtyä ennen huomista ;)
Laukut ja kapsäkit on pakattuna ja aamulla pitäisi suunnata lomalle,ei millään malttaisi odottaa kun tietää että näkee ihania ihmisiä pitkän ajan jälkeen. Mutta nyt nukkumaan että jaksaa huomenna matkustaa :) Toistamiseen vielä kaikille hyvää pääsiäistä ensi viikolla sitten taas linjoilla ollaan täälläkin päässä :)

Magnoliahaaste 136!

Ihanaa keväistä päivää kaikille,sain vihdoin ladattua kamerasta kuvat koneelle ja nyt voinkin sitten julkaista Magnoliahaasteeseen tekemäni kortin,jossa oli aiheena palmusunnuntai. Itsellä ei tullut mitään muuta mieleen kun pelkkä pääsiäinen joten pääsiäiskortti sitten piti tehdä :)
Päätin tehdä violetin sävyisenä ja itse pidän kovasti kyseisestä väristä joten olen kyllä tyytyväinen korttiini. Suurimmaksi osaksi olen tehnyt keltaisena tai vihreänä mutta molemmat värit kun ei innosta niin ei niistä korteistakaan tule sitten niin kivoja että itse pitäisi.
Tässä olikin minun tämän vuoden pääsiäiskortit ja aamulla sai kortit jo postiin joten pitäisi toivon mukaan vielä ehtiä perille asti.
Meillä aurinko paistaa ja on niin ihanan keväinen ilma.Ränneistä tippuu vettä ja tiet sulana niin minun mielestäni se kevät on alkanut vaikka uutisissa taidettiin sanoa jo että kevät on peruttu :)

Ihanaa pääsiäistä kaikille mekin suuntaamme pääsiäisen viettoo"etelään"!

tiistai 26. maaliskuuta 2013

P*skiksen Bingo!

No niin sitten vielä ehdin mukaan kortillani P*skiksen viikko haasteeseen jossa aiheena oli BINGO! Bingot ovat minun mieleeni vaikka aina tekee tiukkaa miettitä mitä haluaa tehdä,valinnan vaikeus siis aina edessä tässäkin asiassa :) Minun valintani ovat tällä kertaa kukka keltainen ja pilkut. Paperissa ja nauhassa on pilkkuja vaikka ne ei kovin hyvin erotu.
Korttia miettiessä tuli valitttua ensin ihan toinen rivi mutta niin kuin monesti niin mulla muuttuu aina mieli kortin aikana :) Ja mikä siinä on et ainakin minulla bingo riveissä haluaisi käyttää juuri sellaista riviä mikä ei ole mahdollinen vaikka miten päin koittaa miettiä.
Näin kävi minulla tälläkin kertaa ;)
Pääsiäis aiheella siis mennään tässä kortissa ja leimakuva on kiva ja sen olen saanut blogi ystältä ja onneksi näitä on mistä ottaa ja värittää :)

Keväisen aurinkoista päivää kaikille!

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Magnoliahaaste 135!

Aijai sentään kun melkein menee taas viime tinkaan osallistuminen Magnoliahaasteeseen. Kävin jo sunnuntaina kurkkailemassa et mikä aiheena ja innostuin kun oli luonnos.Silti meni tuhottoman kauan miettiessä että mitä sitä tekee ja minkälaisen vaikka luonnos on niin iisi kun vain olla voi,jotenkin ajattelin taas liian vaiheaksi asiat heti alussa..varsinkin kun katsoo korttia valmiina ;) Sain kun sainkin siis oman korttini valmiiksi mistä voi olla iloinen :)
Luonnos näytti tälläiseltä:
Ja minun valmis tekeleeni tältä:
 Rentouttavaa viikonloppua itse kullekkin :)

Korttisirkuksen haaste 1!

Huomenta kaikille tasa puolisesti,aurinko paistaa ja sitä rataa :)
Korttisirkus pisti uuden haasteen pyörimään viime viikolla ja ensimmäisen haasteen aiheena on HUUMORI! 
Huumorin kukka on aika vähissä täällä päässä ja luulin jo ettei ekaan haasteeseen ole osallistumista kun eihän mulla ole huumori aiheisia leimoja. Muutama päivä meni ihmetellessä ja miettiessä että juu ei ole ei. Sitten ihan muuhun korttiin olin etsimässä kuvaa isosta kasasta valmiita leimakuvia ja tämä ilmeisesti Artin kuva tuli esille ja minun kriteereissä se on kyllä aika huumori aiheinen?! Toivotaan että kelpaa haasteen aiheeksi :)  
Olen leimakuvan saanut joskus vaihdossa tai kylkiäisenä blogi ystävältä ja ihanaa että tuollainen pelastus sieltä löytyi,kiitos siis kuvan antajalle.

Tiedän kenelle kortti tulee mutta nuottirivistön päälle pitäisi vielä sitten ennen lähetystä keksiä joku lausahdus kun vielä ei ole selvillä mitä siihen haluan kirjoittaa,voi olla että jää ihan tuollaiseksi tai sitten laitan jonkun onnittelu tekstin,jotain se vielä kaipaa tuohon.
Kiitos haasteen tekijälle mukavasta haasteesta kiva kun jaksat tälläisen laitaa pystyyn!
Mukavaa viikonlopun alkua kaikille :)

torstai 14. maaliskuuta 2013

Magnolihaaste 134!

Osallistun tällä viikolla kortillani Magnoliahaasteeseen jossa aiheena on tähtiä joten tähtiä tulee nyt monessa muodossa. Kortti menee pikkuveljelle joka täyttää muutaman viikon päästä huikeat 25v! Sitähän tuntee itsensä jo tosi vanhaksi kun pikkuvelikin on jo aikuisessa iässä :) Pikkuveljellä on 3 "ihanaa" isosiskoa ainakin meidän siskojen mielestä mutta veljen mielestä tilanne on varmaan ollut ihan jotain muuta silloin nuorena ;) Korttia tehdessä mietin niitä lukuisia kertoja kun olemme pientä poloista koitelleet mutta aina se on menossa ollut mukana,välillä jopa vasten tahtoisin :) On siinä mahtanut olla kestämistä kun kolme siskoa laittaa tuulemaan,olemme pienenä veljeä pukeneet milloin tytöksi ja milloin meikanneet ja milloin mitäkin,oi niitä aikoja :) Mutta nyt tosiaan pikkuveljemme joka on meitä kaikkia kuitenkin 2 päätä pidempi on päässyt huimaan 25v ikään ja eikös tästä lähde se aikuisuus vihdoinkin sitten käyntiin?!

Kun suunnittelin korttia siitä piti tulla sininen ja kyllä on taas naurussa pitämistä kun korttia katsoo niin eihän tässä ole yhtään sinistä.Olin jopa valinnut kaikki sinisen sävyiset paperit mitä tulen kortissa käyttämään mutta näin pääsi käymään että tässä on valmis kortti ja ilman sinistä tällä kertaa :) Eka värityskuva meni ihan pilalle mutta tähän toiseen on tyytyminen.
Värit ovat tummemmat livenä ja jotenkin kortti näyttää paremmalta livenä omasta mielestäni,mutta olen kuitenkin ihan tyytyväinen korttiini. 

Ja vielä kun ehtii niin mainostan että korttisirkuksessa on haaste alkamassa ja vielä ehtii jopa arvontaan mukaan,käykäähän kurkkailemassa. Itsellä oli mennä koko juttu ihan tyystin ohi :) 
http://korttisirkushaastaa.blogspot.fi/ 
Palkintokin olisi luvassa arvonnassa ja se näyttää tältä joten kannattaa osallistua:
  Mutta se minun korttini näyttää siis tältä tänään:


Vaikka veljeni tuskin blogissani käy niin silti onnittelut Mika <3

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Kortti!

Olenkin ollut ahkerana pitkän hiljais elon jälkeen kun korttia tulee kun sieniä sateella :) Lisää pitäisi tehdä kun aika monella on huhtikuussa synttärit ja kenenkään korttia en ole aloittanutkaan.
Tätä korttia olen tehnyt hartaasti ja monta päivää mutta nyt se on valmis. Meidän tuttavat ovat avanneet kahvilan ja ajattelin että teen kortin sen johdosta ja pitäähän se olla aiheen mukainen :) Kaikki paprut olet lainannut tyttäreni arkistoista koska hänelle joulupukki toi ihanan paperikon joululahjaksi ja teimme diilin että äiti saa lainata hänen juttujaan jos hän saa lainata minulta jotain mitä tarvitsee.

Kortti on tosi yksikertainen mutta silti jotenkin vain meni aikaa tämän kanssa ährätessä. Mutta valmistuihan se vihdoin ja viimein ja nyt vain sitten kyläilemään että saan annettua kortin heille.
 Auringon paisteista päivää kaikille haluan toivottaa!

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Synttärikortti Appiukolle!

Olipas käydä mulla paha unohdus kun aamulla heräsin niin tuli appiukko mieleen ja ajattelin vain että jaahas sitten tuli unohdettua appiukon synttärit viime viikolla. Puhelinta vielä katsoin että joo näin on päässyt käymään ja ihmettelin miksi mieskään ei ole mitenkään asiasta puhunut. No sitten mietin vielä uudestaan puhelin kädessä että niin mikä olikaan se tärkeä päivä ja ilokseni huomasin että ei olekkaan mennyt ohi suuri päivä vaan se on yli huomenna eli nyt äkkiä korttia tekemään :) Aamulla tein sitten kortin ja sain sen valmiiksi,jippii. Nyt vain kortti postiin niin ehtii hyvin vielä appiukolle. Voitte kuvitella vain miten iloinen olin asiasta kun huomasin että en olekkaan unohtanut asiaa :) Iso kivi tippui sydämeltä koska olisi minusta ollut aika noloa unohtaa koko synttärit varsinkaan kun emme pääse paikan päälle. Itse tykkään kortista tosi paljon mikä on aika hasssua kun en yleensä välitä omista jutuista.

Minun ongelma on nämä mies aiheiset kortit ja aina yhtä tuskaa se miettiminen on niiden kanssa mutta näillä mennään ja tällä kertaa pupu on aiheena miehelle :) 
Sentään sillä pupulla on kravatti kaulassa ;)

 
Meillä se on kevät parhaimmillaan ja aurinko paistaa ja päivät senkun valostuu mutta öisin on vielä huisin kylmää kun aamullakin oli -30 et sellaista,aurinkoista päivää kaikille :)

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskortti nro 5!

Pupujussi pääsi tähän korttiin mukaan kera tipusen ja väriteemana näyttäisi olevan lime ja vihreä :) Itse en pidä keltaisesta yhtään ja jotenkin kun tein aikaisemmat kortit keltaisena ei ne ollut mun mieleeni. Nyt sitten tein vaalean pastillisävyisenä ja sehän oli ihan kiva joo mutta ei sekään hivellyt silmää mutta nyt taidan tehdä toisenkin saman sävyisenä sillä tästä pidän värien osalta kaikista eniten. En pidä myöskään vihreästä mutta tässä sävy on mieluisa kaikesta huolimatta.Leimakuvan olen saanut joten en tiedä kenen valmistama se on mutta ihana kaikesta huolimatta kuva on ja pääsee jollekkin sitten ilostuttamaan pääsiäisenä :)
 Aurinkoista päivää!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskortti nro 4!

Lisää tulee pääsiäiskorttia  :) Aihe sama mikä ollut viime aikoina teemana minulla ja vielä pitäisi 10 korttia tehdä ainakin. Olen vuosien saatossa vähentänyt kamalasti lähetettävien korttien määrää mutta sitten on ne tietyt joille sellainen tulee lähettää ja onhan se kiva saada kortteja vai mitä :) Ei pääsiäinen ole oikeastaan sen kummepi kun että lapset saa suklaamunia syödäkseen ja ehkä vähän itsekkin tulee maisteltua siinä sivussa muutamat  ;)

Leimasin tuli hankittua että saan tehtyä muitakin aiheita kun Magnolia munat :) Harmittaa vain kun teksileimasimia ei ole kuin tuo yksi ja näinkin jonkun blogissa kivan mutta eihän sellaista ole mistään saatavilla enään kun minä haluaisin sellaisen :( Aika hempeissä väreissä mennään tässäkin kortissa ja ei ainakaan ole keltainen. Tosin kamera vääristää todella paljon sillä ei tämä ihan näin hempeä todellakaan ole.

Kivaa päivää kaikille :)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Magnoliahaaste 133!

Just nippa nappa ehdin mukaan Magnoliahaasteeseen tällä kertaa missä oli ihana luonnos. Luonnos on aika helppo näin ensi silmäyksellä mutta olipas sitten kuitenkin haastetta saada sopimaan paperit ja  muut jutut korttiini. Luonnos näytti tältä:
Värit ovat kamerassa nyt ihan sekaisin ja kortti on niin hailakka kun vain voi olla joten nyt pitää ensi kertaa varten miettiä noita asetusten muutoksia suuntaan tai toiseen. Mutta kortti tulee äidilleni synttäri lahjan lisukkeeksi :) Äitini pitää vaaleanpunaisesta ja pinkin sävyistä joten taitaa sopia äidille hyvin tämä kortti :)
Mukavaa lauantai iltaa :)


perjantai 8. maaliskuuta 2013

Pääsiäiskortti nro 3!

Ette ikinä usko mutta täällä on ollut kone ns pakko huollossa kun eräs kaunis aamu ei auennut kone vaan oli jonkun kivan hakkerin juttu etusivulla odottamassa. Nyt sain koneen takaisin ja heti pitää olla laittamassa korttia blogiin.Suunnattomasti ärsyttää että olemassa on kaiken laisia ihmisiä joilla ei ole muuta tekemistä kun hakkeroida toisten koneita.Huoltomies vai mikä onkaan se mies jolle mies vei koneen niin oli sanonut että heille tuodaan lähes viikottain 5-10 konetta saman asian takia?! En vain voi käsittää. Vaikka on virusohjelmat ja oma käyttö on aika minimaalista niin silti koneessa oli vaikka ja mitä sinne kuulumatonta.

Mutta mennään aiheeseen eli kortit :) Lupasin viimeksi että teen jonkun muun kun pääsiäiskortin mutta eihän se ihan niin mennyt,monta ei pääsiäiskorttia on puoliksi valmiina mutta valmiiksi en ole saanut yhtäkään. Tässä kortissa komeilee ihana tipu varjonsa kanssa ja olen leimakuvan saanut blogi ystävältä ja se on minusta kerrassaan ihana :) 
En tiedä kenen valmistama leimakuva on.Samaten kun paperit olen ostanut blogi ystävältä ja ne minusta jotenkin sopii väreiltänsä pääsiäiseen.Aloitin muka hyvissä ajoin tekemään tänä vuonna pääsiäiskortit ja ihmettelen suuresti että vasta 3 menossa!

 Aurinkoista viikonloppua kaikille :)