perjantai 31. tammikuuta 2014

Korttirinki 4/4!

Jälleen saatu onnistuneesti yksi rinki umpeen ja viimeistä korttia viedään aiheesta ystävänpäivä :) Minä olin tällä viikolla materiaali vuorossa ja tälläinen oli kuoren sisältö mikä lähti kaikille leideille.Minä kasasin matskut jo melkein heti kun rinkiin pääsin joten kaikki oli valmiina tällä kertaa hyvissä ajoin ennen postitusta.
 Itse sain tuhlattua kaikki matskut ja sisäpuolelle laitoin tuon ympyrän muotoisen kukka hässäkänkin vielä,mutta unohdin sen sisäosan tässä kokonaan kuvata. Korttini tein tänään valmiiksi ja nyt näytti olevan kuiva joten aika laittaa se sitten heti esille kun Apriskin oli saanut omansa tehtyä niin uskaltaa omansakkin julkaista.

Tässä ringissä oli mukana Apris, Jaanuska ja Sari :) Kiitos teille mukana olosta ja uusinta kierros odottaa joten ei hätä ole tämän näköinen :) 
Nyt vain sitten tosiaan uusien projektien kimppuun,taas on mulla kasaantunut muutamia juttuja mitä pitäisi tehdä aika nopsaankin joten saapa nähdä onko työntäyteinen viikonloppu askartelun osalta edessä vai saanko mitään aikaiseksi :) 
Ihanaa viikonloppua,on se aina ihanaa kun viikonloppu tulee vaikka mulla nyt ei nämä päivät eroa mitenkään oli viikonloppu tai ei :)  Ajatella huomenna alkaa jo helmikuu,miten ihanaa kevät on melkein jo ovella :)

torstai 30. tammikuuta 2014

Korttirinki 3/4!

Hip heijaa vihdoin ja viimein minäkin sain korttini valmiiksi Sarin matskuista. Olimme reissussa ja tulimme myöhään tiistaina illalla ja luojan kiitos olin käynyt kurkkimassa mitä muut olivat saaneet Sarin matskuista aikaan sillä siellä oli pieni toive et näistä matskuista tehtäisiin taittelukortti! Siis mikä ihme oli mun eka ajatus sillä eipä ole itsellä tullut tehtyä vastaavia koskaan. Nyt olen äärettömän iloinen et kävin kurkkailemassa minkälaiset matskut oli odottamassa,nyt mulla oli koko pitkä automatka aikaa etsiä netistä taittelumalleja. Jostain syystä joko etsin vääristä paikoista tai en osannut kuukkelia käyttää sillä todella huonosti löysin mitään. Onneksi lopulta löysin kaksi mallia ja olin todella tyytyväinen saldoon. Myöhään tiistaina sitten päätin luottavaisin mielin aloittaa taittelun..no joo eihän se mennyt ihan oppikirjan mukaan taas ja loppu peleissä mieheni on taitellut minulle tämän mallin ohjeen mukaan minkä hänelle annoin :) Mulla meni valehtelematta sen 10 korttipohjaa hukkaan kun mikään ei onnistut. Ei olisi pitänyt luottaa taitoihini vaan esim harjoitella paperilla ensin,no ensi kerralla sitten olen viisaampi.Leimakuviakin sain kaiksi pilalle kun jotenkin mun tussit sotki musteen sekaisin paperilla ja vähän on tässäkin kuvassa leima värjäännyt,mut näillä mennään.

Apriksen ystisrinki siis menossa ja tällä kertaa lähetys vuorossa oli Sari ja voi mitkä matskut sieltä tuli ja pitää heti pyytää anteeksi kun ekan kerran mun kortissa on aika vähän käytetty materiaaleja ja suurin osa on pöydällä kun en niitä mitenkään saanut mahdutettua. Yks paperi mikä oli setissä meni ihan piloille, kun koitin siitä värkkäillä kaikkea kivaa,joten siitä ei tullut kun silppua :(
Tälläinen kuori odotti postilaatikossa:
Ja tässä on  minun tekeleeni,ja voi itku sentään kun tämä oli minulle vaikea tehtävä ja olen todella pettynyt kun jätin niin paljon matskuja pois kortista ja olen todella pettynyt korttiinkin  :(  Muut ovat jo ahkeroineet omansa aika päiviä sitten joten minä olen viimeinen joka saanut korttinsa valmiiksi.

Minä olinkin sitten viimeisenä matskujen lähetys vuorossa ja toivon mukaan kaikki leidit ovat omat kuorensa saaneet tällä viikolla,ainakin Apris oli jo korttinsa tehnyt :)  Menossa mukana ovat Sari,Jaanuska ja Apris.Uusi rinki on alkamassa joten eivät nämä ringit tähän lopu ;)

Ihanaista torstaita kaikille!

maanantai 20. tammikuuta 2014

Sininen kortti!

Tein kummitädille synttärikortin sinisen sävyisenä. Ei nyt ihan mennyt putkeen mut tälläinen se on tällä kertaa.Kummitätini tykkää sinisestä joten tässä kortissa sitä onkin sitten ihan yllin kyllin :) Vähän oli eri käsitys kun korttia aloitin tekemään minkälaisen siitä haluan mut ei se toteutunut ja jotenkin ihan liian yksinkertainen tekele.Tämä on varmaan ensimmäinen kortti tämän mallisena kun yleensä ne on minulla aina neliöitä.Monissa blogeissa olen ihania taittelu malleja nähnyt mut eipäs ole tullut kokeiltua sama kun aina tulee tehtyä neliön mallisia kortteja.Pitäisi vain uskaltaa ja kokeilla jotain muitakin malleja.
 Meillähän oli tässä koko viime viikon todella arctiset olosuhteet ja viikonloppuna mittari kävi -36 asteessa ja kävinkin eilen ottamassa muutamia kuvia pihalta ja jotenkin sopii hyvin väri teemaltaan tähän korttiin  nämä maisemakuvat :) Nyt asteita enään -25 joten tämähän tuntuu jo kesältä,autonkin uskalsi aamulla käynnistää.



Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille :)

lauantai 18. tammikuuta 2014

P*skis 216-värittämätön leimakuva!

Hyytävää lauantai iltaa kaikille,meillä mittari ollut koko päivän -34 asteessa ja tuumailinkin tuossa että varmaan hajonnut koko mittari kun ei liiku mihinkään suuntaan. Kylmää siis on ja ei ole kivaa yhtään :( Olen tehnyt aikani kuluksi muutaman kortin ja tässä pika sellainen eli isukki täyttää tänäkin vuonna vuosia joten pitihän hänelle jo valmiiksi askarrella kortti. Iskä tykkää lentokoneista ja olenkin koittanut haalia edes muutaman leiman mitkä sopii miehille joten olisi sitten edes hitusen helppoa tehdä kortti kun sen aika aina koittaa. Tämä vain on aina yhtä vaikeaa tehdä miehille kortti. 

Mieheni ei ole koskaan saanut minulta korttia vaikka muuten niitä antelen vähän kelle vain mutta hän on totaalisesti jäänyt ilman mutta nyt minulla on mietinnässä että josko sitä tekisi kortin kun mies täyttää pyöreitä :) Mutta onhan noita ennenkin pyöreitä ja ei pyöreitä vuosia täytetty ja en ole korttia tehnyt joten voi olla että jää tälläkin kertaa tekemättä.

Iskä pitää tosiaan lentokoneista ja on milloin missäkin katsomassa jotain näytöstä ja joulupukkikin taas toi lentokone kirjasen ja viime kesänä olivat Englannissa asti katsomassa isoa tapahtumaa joten siksikin aihe on aika hyvä hänelle. Laitoin kyllä aika naismaisen onnittelu tekstin mutta ajattelin tässäkin sitä että hän voi muistella sitä viime kesää kun koki sen mahtavana reissuna joten siksi sen päätin tuohon laittaa kaikesta huolimatta.

Todella iisi kortti eikä ole mitään kikkailuja tehty mutta tällä mennään tällä kertaa.Koitin ottaa eri valossa kortista kuvaa kun eka kuva on harmaa ja alimmainen sitä mitä se on oikeasti :) Tällä osallistun P*skiksen haasteeseen missä oli sopivasti aiheena värittämätön leimakuva.

Iloista viikonloppua kaikille :)

perjantai 17. tammikuuta 2014

Korttirinki 2/4!

Korttiringin toinen viikko hyvässä vauhdissa ja tällä viikolla Jaanuska oli materiaalien lähetys vuorossa ja ihanat matskut postipoika toikin perille ja valtaisat oli ja mietin hetken että saako kaikki tuhlattua :) Samana iltana kun matskut tuli oli pakko aloittaa kortin teko. Aikansa sitä sai pyöritellä matskuja kun ei oikein tiennyt miten päin ne olisi saanut asteltua.Mutta sain kun sainkin kaikki tuhlattua tälläkin kertaa :) Minusta tuo helminauha oli ihana juttu mutta olihan se vaikea saada pysymään missään mutta silti se oli ihana.
Itse olen viimeisenä lähetys vuorossa ja olenkin omat kuoreni kasannut valmiiksi mutta en ole sulkenut kun saa aina jännittää tuleeko jollakin jotain liian samanlaista kun itselläni on joten jos näin pääsee käymään ehtii vielä jotain poistaa ja lisätä omiin kuoriini ;) 

Aamulla kävin muiden ladyjen blogeissa kurkkailemassa oliko kukaan saanut omaansa valmiiksi ja Apris oli jo ahkerana saanut oman korttinsa tehtyä ja minulla tuli kiire saada omanikin valmiiksi kun tuolla se lojui kesken eräisenä pöydän kulmassa. Päätinkin sitten että kun ulkona on kova pakkanen eikä päästä ulos lasten kanssa että teenpäs kortin valmiiksi samantien,ei taida ihan olla liimat edes kuivuneet kortissa vielä kun sitä kuvailin. Olen värittäny tuo ammeenkin ja naisten ihot mutta jostain syystä ainakin mun koneelta ne näyttää ettei niitä olisi väritetty ollenkaan,outoa!
 Minä tykkään itse tästä kortista mikä on aika saavutus kun yleensä sitä ei omistaan tykkää ei sitten mitenkään. Mies meillä on useasti sanonut että aina minun suusta kuuluu ettei ole hyvä joten päätin ottaa uuden asenteen ainakin tähän korttiin ja olla tähän korttiin tyytyväinen :) Unohdin tosin totaalisesti tuon sisä sivun kehyksen laittaa etupuolelle vaikka tarkoitus oli ja liian myöhään huomasin virheeni joten se sai nyt sitten yksinään mennä sisäsivulle ja jonkun runon sinne meinaan laittaa vielä.

Minun valmis korttini on tässä ja odottaa nyt ystävälle pääsyä :) Kortilla osallistun sopivasti Korttisirkuksen kuukauden haasteeseen missä aiheena ystävänpäivä :)
 Ensi viikolla jäämmekin odottamaan Sarin matskuja.Käykäähän kurkkailemassa muidenkin ladyjen työt kunhan ne saavat valmiiksi :) Sarin ja minun lisäksi menossa mukana emäntä Apris ja Jaanuska.

Pakkasen täyteistä viikonloppua kaikille,meillä se on taas mittari -28 asteessa ja itsellä alkaa jo mitta olemaan täysi tätä kylmyyttä. Kamala show aina lasten koulu kyytien kanssa kun pitää olla yhtä hakemassa siihen aikaan ja toista tuohon aikaan ja toinen pitäisi viedä sinne siihen aikaan ja tätä rataa se on mennyt koko viikon pakkasten takia..kesää odotellessa ;)


perjantai 10. tammikuuta 2014

Korttirinki 1/4

Pitkästä aikaa kortteilua ja nyt onkin juhlat juhlittu ja uusi vuosi käynnistynyt joten olikin ihana päästä Apriksen ystävänpäivä rinkiin :) Minä olen ihan hulluna kaikkiin rinkeihin ja on aina ilo päästä osallistumaan niihin. Nyt kyseessä siis ystävänpäivä rinki ja ekat matskut lähetti Apris. Ihanat matskut sieltä tulikin ja leimakuva on syötävän suloinen,tätä minulla ei itsellä edes ole mut sitä olen kyllä ihastellut monen monta kertaa. Tälläinen matsku kuori tuli postipojan mukana tällä viikolla :)


Olimme Oulun kodissa monta viikkoa joululomalla ja siellä ei ollut yhtään ei siis yhtään lunta,mut se taitaakin olla aika monessa paikassa sama ilmiö.Itse vain en muista vuotta milloin ei olisi Oulun korkeudella ollut jouluna lunta :( Okey en pidä talvesta ja lumesta ollenkaan mutta voihan sitä edes hitusen olla jouluna ;) Joulupukkikin tuli käymään mazdalla :)  Nyt on palattu arkeen kerta rytinällä ja täällä meidän toisessa kotona sitä lunta on sitten vaikka koko suomen edestä. Olisko 60cm jo luonnon lunta jos ei enemmänkin..ainoa huono puoli on taas kun pakkasta on -32 astetta joten ei hyvä tämäkään.

Mutta aiheeseen ettei tule kovinkaan pitkää elämän kertaa tähän vuoden alkuun.Mukana ringissä on emännän ja minun lisäksi Jaanuska ja Sari joten käykäähän kurkkailemassa mitä he ovat matskuista saaneet aikaan.

Itse olisin voinut hieman panostaa korttiin mut aika yksinkertaisella linjalla aloitin tämän vuoden ensimmäisen kortin. Kaikkia matskut sain tuhlattua korttiin ja se onkin mun tavoite aina näissä ringin korteissa. Nyt vain odottelemaan seuraava kuorta saapuvaksi :) Omat matskunikin olen jo kerännyt valmiiksi vaikka olen viimeisenä lähetys vuorossa :) 



Osallistun tällä kortilla pitkästä aikaa myös Villakeijun haasteeseen missä toiveena oli vähintään kaksi sydäntä ja tässähän niitä on jopa neljä :) Marikalla on kirja arvonta joten käykäähän osallistumassa arvontaan jossa voitte voittaa Marikan korttien väritystekniikka kirjan.

Ihanaa viikonloppua kaikille!