torstai 25. huhtikuuta 2013

Magnoliahaaste 140!

Pitkästä aikaa osallistun Magnoliahaasteeseen ja tällä kerralla oli luonnos ja kiva luonnos onkin kyseessä.Minä tykkään luonnoksista.
Korttini on tällä kertaa kyllä aika pelkistetty ja tuntuu että vähän liiankin yksitoikkoinen kortti. 
Käänsin kortin sivuittain että mahtui tuo auto tuohon isoon stanssi pohjaan. Kortti on tehty pika vauhtia ja menee 7v pojalle synttäri kortiksi.

Muuten kysymys jollekkin viisaalle eli tietääkö kukaan millä menetelmällä esim maalilla tai spreyllä vai millä saan puunvärisen korin maalattua valkoiseksi? Ostin muutamia koreja sellaisia "puu" en tiedä onko materiaali pajua vai puuta mutta kuitenkin sellaisia puun värisiä ja nyt meinaan että tekisin niistä valkoiset. Mutta en tiedä mikä on se menetelmä millä ne saa värjättyä.

Korttini valmiina on tässä ja taidan kyllä vielä lisätä kimalleliimaa vähän joka paikkaan :)

Aurinkokin näyttäityi muutaman ankean ja sateisen päivän jälkeen :)

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Korttirinki 4/4!

Niin kuin tapana on niin taas tämäkin meidän korttirinki tuli tiensä päähän,se on aina kurjaa kun on ollut niin kivaa tälläkin kertaa :) Mutta uutta odotellessa ;) Viimeisenä vuorossa mutta ei suinkaan vähäisempänä kun me muut oli Pipertäjä. Se on aina jännitys saada matskukuori ja minä jo postilaatikolla aukaisin ja kurkkasin kuoreen kun ei malttanut odottaa sisälle asti :) Ihanat materiaalit tuli tälläkin kerralla ja taisin omasta mielestäni saada kaikki käytettyä.Mitään ei ainakaan jäänyt pöydälle roikkumaan jos ei lasketa pientä nauhan pätkää mikä jäi yli tai paperin palasta. (Jälkikommentti huomasinkin että perhonen on jäänyt minulta kokonaan laittamatta korttiin joten sille pitääkin vielä löytää paikka)
Kuoresta paljastui ihana kukka leimakuva joka on minulle ihan uusi tuttavuus,mutta onneksi siellä oli extra kukkia mukana niin saan tehtyä vielä kyseisestä leimasta lisää kortteja :) Lisäksi siellä oli valinta tehtävä eli sai valita 3:sta tekstistä mitä tuleisi käyttämään,mahtava idea minusta!
 Värimaailma oli kiva ja jotenkin ihanan keväinen fiilis tuli kun korttia eilen kokosin ja tein. Tosin edellisessä postauksessa intoilin että lumet on pyöräteiltä sulanut mutta nyt aamulla kun aukaisin verhot niin mitä mitä mitä lunta on tullut 15cm,eli muualla se tulee vetenä mutta tottakai meillä se tulee lumena halusin tai en :(

Mutta taas aiheeseen eli minä päätin tehdä korttini jo nyt kun lähdemme taas kohti etelää muuttoauton kanssa että saadaan ennen toukokuuta kaikki tavarat mitä meinataan ottaa mukaan niin toiseen kotiin..onhan tässä ajamista edes takas kun kerralla ei saa kaikkea(lue liian pienet autot käytössä ;) ) Toivottavasti en ole liian etuajassa julkaisemassa korttiani.
Minun keväisen raikas kortti on tässä ja menee yllätys yllätys äidille!
Muiden ihanuuksia voi käydä kurkkailemassa heidän blogistaan ja mukana oli Apris,Marde ja Pipertäjä. Kiitos Apris taas tästä ringistä :) Ja kiitos muutkin naiset,oli taas kivaa :)

Kivaa viikonloppua jokaiselle meille :)

torstai 18. huhtikuuta 2013

Kortiston haaste 26!

Ehdin tällä viikolla Kortiston haasteeseenkin mukaan ja kun luin aiheen tuli heti mieleen leima kuva mitä tulisin kortissa käyttämään. Ihana nalukka kurkkaa postilaatikosta. Olen saanut leimakuvan blogi ystävältä ja nyt se pääsi korttiin asti. Tämä on tänä aamuna tehty pika kortti kun muistin että jaahas taas pitäisi kortti tehdä jonka lähetys pitää tapahtua tänään että ehtii huomenna sankarille :) Kortiston aiheena oli juuttikangas tai kraft tai molemmat ja minun kortistani löytyy nämä molemmat tällä kertaa.
Muutaman vesisateisen päivän jälkeen paistaa aurinko ja tuossa joku aika sitten täällä päässä toivottiin että pyörätiet sulaisi ja kiitos vesisateiden nyt on pyöräily aloitettu meidänkin korkeudella :) Viime vuonna meni pitkälle toukokuuhun että sai edes miettiä pyörää. Minä kun olen lapsille sanonut että sitten kun pyörätiet on sulana saa ottaa pyörät esille ja sitä meillä on odotettu kun kuuta nousevaa :)

Kortiston kysymyksenä oli että mitä blogia suosittelisit ja minkä olet vastikään löytänyt ja onhan niitä moniakin varmasti kun miettii mutta uusin missä itse olen viime aikoina vierallaillut on koristenappi blogi missä on kivoja kortteja,löydät blogin täältä .

Lisäksi Marika on tehnyt uuden blogin ja tarjolla on tuttuun tapaan ihana blogi namunen ja se kannattaa käydä kurkkaamassa ja osallistumassa :) Marikan uuden blogin löydät täältä

Minun korttini Kortiston haasteeseen on tässä:
Aurinkoista torstaita kaikille :)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Korttirinki 3/4!

Aikaista huomenta kaikille.Muut ovat jo ahkeroineet ja itsellä vain venyy tämä kortin teko ja laitto tänne mutta eilen illalla sain korttini valmiiksi :) Joten nyt heti aamu tuimaan pitää kortti laittaa tänne muuten se jää venymään entisestään.Tällä kertaa matsku vuorossa oli Marde ja sinisen sävyinen iso kuori sieltä tulikin,kiitos siis näistä. Aiheena oli rippikortti ja enpäs ole koskaan vielä rippikorttia tehnyt  kun kaikki lapset ovat vielä kaukana rippi iästä joten oli oikein kiva lähteä tekemään ensimmäinen rippikorttia annettavaksi sitten aikanaan jollekkin.
Kuoressa oli minulle ihan tuntematon poika leima ja kuten aina väritys mies ja poika korteissa on haasteellinen minulle ja väritys ei mennyt ihan nappiin tälläkään kerralla,mutta ei se mitään.
Kuori sisältöineen näytti tältä kun se avasin :)
Kaikkia sain käytettyä ainoastaan jäi vähän yli tuota sinistä ohutta narua ja kuvasta poiketen olen käyttänyt paperin toisia puolia ;) Olivat siis kaksi puoleisia mutta minä kuvasin ne vain yksipuoleisina ja sitten käytin kuitenkin niitä toisia puolia mitä ei kuvattu.
Mukana menossa ovat Apris, Marde ja Pipertäjä joka onkin seuraavana materiaali vuorossa ja kuten pikkulapset niin innolla jään odottamaan mitä kuori tuo tullessaan alkavalla viikolla :)
Tällä kortilla osallistun pitkästä aikaa myös P*skishaasteeseen jossa aiheena oli luonnos,jos tämä vain kelpaa mukaan niin tällä osallistun. Siellä oli luonnos mallina tällä viikolla ja luonnokset ovat aina äärettömän mukavia.
 Ja se minun valmis korttini rippipojalle näyttää tältä. On kyllä aika pelkistetty versio siihen nähden miten paljon oli materiaaleja käytettävänä.
Mukavaa päivää kaikille :)


torstai 11. huhtikuuta 2013

Kutsut!

Taas oli aihetta tehdä kutsut ja olen tykästynyt näihin tagi kortteihin jotka saa tosi pikaisesti tehtyä ja pienellä vaivalla...minäkö laiska ;) Ihan perus juttua ja helppoa siitä on tämäkin kutsu tehtynä. Melkein unohdin kuvata kutsut ja nämä kaksi on vielä antamatta joten pitihän se napata kuva. Me kun asumme osan vuotta muualla niin aina kauden lopussa on sitten tapana ollut järjestää miehen työporukalle ja niille lähimmille tutuille täällä niin joku juttu ja niihin on nämäkin kutsut tehty. Ei kai sitä aina kutsuja tarttis tehdä mutta minä nyt aina kuitenkin teen,vähän niin kuin tavara merkki :)

Aika synkät mutta ehkä ne menee,pitää varmaan etsiä jostain toisenlainen tuo kutsu teksti kun jokaisessa on aina tuo sama :) Upea ilma ulkona ja etuterassi on meillä ihan sulanut kun siihen paistaa aamusta iltaan melkein aurinko ja lapset odottaa että vielä kun pyörätiet sulaisi jotta saisivat pyörät esille.
Päivän jatkoja kaikille :)

maanantai 8. huhtikuuta 2013

50v kortti!

Tällä kertaa luvassa 50v kortti miehelle,mieheni halusi että teen hänen entiselle työkaverille kortin ja tilasi sen jo kuukausi sitten mutta kun minulle on tosi vaikeita nämä miesten ja poikien kortit joten meni vähän viime tippaan taas teko(eilen illalla myöhään sain valmiiksi) Tänään piti saada kortti postiin eli hyvin ehdin kuitenkin :)
Mies on valinnut värit tai lähinnä siis nuo paperit ja itse en niistä pidä yhtään kun tuo värimaailma ei vain iske minulle yhtään,mutta tälläinen kortti tuli siitä sitten lopulta.Aika iisi ja helppo toteutus,mutta haittaakos se mitään.

Meillä sairastellaan ja varmaan itsekkin olen tulossa sairaaksi kun kurkku on kipeä ja ääntä ei meinaa lähteä juurikaan ja yskittää koko ajan. Nyt onkin ollut tosi paljon liikkeellä kaikenlaista ja tottakai ne käy sitten jokaisen läpi halusi itse tai ei :( Toivotaan että poppoo paranisi kun meillä pitäisi aloittaa taa muutto hommia kun mennään "oikeaan" kotiin taas kuun lopussa ja pitäisi hieman jo laittaa tavaraa kasaan itse kunkin ettei kaikki jää minun kontolle. Odotan kun kuuta nousevaa toukokuuta kun tietää että pääsemme täältä pois ja ihmisten ilmoille,se on ihanaa kun on jotain mitä odottaa ;) 

Mutta tässä on tämä valmis korttini jonka jo veinkin postiin ja huomenna se kolahtaa sitten sankarin postilaatikkoon ja toivotaan että on mieluinen.


 Ja voi että kun nämä kuvat näyttää koneelta niin vääristyneiltä aina vaikka mitä teen :( Nytkin ihan liian hailakka kortti ja värit ei erotu oikein minään.Pitää varmaan miettiä jotain digikamera kurssia ensi syksynä!
Aurinkoista päivää kaikille :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Korttirinki 2/4!

No niin ja kortti on valmiina täälläkin joten senhän voi sitten julkaista kun siellä oli jo Marde ehtinyt omansa julkaista :) Olin tällä viikolla matskujen lähetys vuorossa ja onhan se aina yhtä mielenkiintoista miettiä mitä sinne kuoreen laittaa ja vieläpä niin että kaikille on samanlaiset materiaalit ;) Itse suunnittelin päässäni erilaisen kortin mutta niin se vain vääntäytyi ihan eri muotoon ja jos jossain kortissa niin tässä on mennyt kaikki ihan päin seiniä :( Ajatuksen kanssa tein korttia ja silti puolet ajatuksista jäi puolitiehen ja kun olin jo suurimman osan saanut korttiin liimattua kiinni huomasin että yksi aluspaperi ja vähän muutakin jäi kokonaan laittamatta mutta tein sitten niin että laitoin niitä sisäkanteen ja takakanteen eli sain kuitenkin kaikkia matskuja käytettyä. Itse mietin kun kuoria laitoin eteenpäin että onkohan niissä liian vähän kaikkea,toivotaan ettei ollut.
Mutta tälläiset kuoret lähti pitkin suomea :)
 Ja niin kuin arvata saattaa niin korttihan tulee äidille,sitä en vielä tiedä tuleeko se omalla äidille vai anopille mutta äidille kuitenkin. Muiden kortteja ja blogeja voi käydä kurkkailemassa ja ihastelemassa myöskin ja mukana menossa on Apris, Marde ja Pipertäjä!
Ja minun korttini sitten kasattuna näyttää tältä:
Ihanaa sunnuntai päivää ja aurinko toivon mukaan paistaa jokaiselle,meillä ainakin on mitä ihanimmat kevät kelit :)

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Korttirinki 1/4!

Pääsin mukaan Apriksen korttirinkiin ja voi että kun nämä onkin niin super kivoja juttuja aina ja olen iloinen että pääsin mukaan tälläkin kertaa :) Mukana siis 4 mahtavaa kortteilijaa jotka vuoron perään lähettää samanlaiset materiaalit jokaiselle ja niistä sitten pitää tehdä kortti. Aiheena on juhla eli jokainen kortti pitäisi sitten jotenkin liittyä johonkin juhlaan. Mukana menossa on tällä kertaa itseni lisäksi emäntä eli Apris, Marde ja Pipertäjä
Käykäähän katsomassa muidenkin ihastuttavia kortteja :)

Apris olikin ensimmäisenä lähetys vuorossa ja pääsiäisen aikaan olikin tullut iso kasa ihastuttavia materiaaleja postilaatikkoon. Tulimme kotiin myöhään maanantai iltana ja melkein heti piti avata kuori ja katsoa mitä siellä olikaan :) Korttia pääsin tekemään vasta eilen ja meni aika viime tinkaan että sain sen valmiiksi ja julkaisu valmiiksi,mutta sain kun sainkin :)
Tältä näytti tofella runsas kuoren sisältö:
 Itsellä on se periaate että pyrin kaikkia  materiaaleja käyttämään jos vain mahdollista ja taisin kortissa saada kaikki materiaalit käytettyä ainakaan mitään ei jäänyt yli :)
Minun valmis korttini tästä ihastuttavasta leimasta näyttää tälläiseltä:




Kortti on livenä jotenkin kauniimman näköinen mutta syytän taas kameraa näistä mahtavista kuvista jotka vääristää tuttuun tapaan ;) Silti olen itse tyytyväinen korttiin ja minulle tuottaa vaikeuksia tuo väritys aina ja sitten nuo kukat ja heteet on ainainen ongelma!

Aurinkoista päivää kaikille :)