Viimeiseen päästiin tässäkin ringissä kun Apris lähetti matskunsa tällä viikolla. Kuoren kun sain ajattelin että onpas paksu ja kun sen avasin niin ensimmäinen ajatus oli että voi ei mulle tainnut tulla jonkun muunkin matskut koska sitä materiaalia oli todella paljon :) Mutta kirjeen kun luki saikin selville että Apris oli päättänyt yllättää meidät ja laittanut oikein ison kasan matskuja. Tarkoitus ei suinkaan ollut kaikkia laittaa yhteen korttiin vaan niistä oli toiveena tehdä useampikin kortti. Itse tein jo kaksi valmiiksi ja todennäköisesti tulee vielä kaksi lisää tai ainakin yksi poika aiheinen kunhan ehdin.
Tässä valtaisi kuoren sisältö ja olihan siinä valinnan vaikeutta että mistä aloittaa ja ylikin taitaa vielä jäädä matskuja johonkin muuhun korttiin.
Itse valitsin aina yhteen korttiin haluamani matskut ja siitä päätin sitten kasata korttia.
Ja tässä on minun eka valmis korttini violetin sävyisenä. Aika yksinkertaisella mennään tällä kertaa vaikka ajattelin että pitäisi tehdä sellainen ja sellainen niin tälläinen siitä tuli.
Itselle kaikki leimakuvat ja tekstit oli ihan uusia tuttavuuksia ja tuo ylppärilakki on kivan iso. Tässä on sitten vielä toinen vihreän sävyinen kortti minkä tein saman tien valmiiksi. Nauhat meni kyllä ihan vinoon ja värit ovat ihan oudot kuvassa,näyttää raikkaalta kortilta livenä. Unohdin sitten tähän tuon tekstinkin mutta äkkiäkös sen lisää mukaan vielä.