lauantai 5. huhtikuuta 2014

Pääsiäisrinki 3/4!

Minä Matti myöhäinen taas liikkeellä,koko viikon olen kortteja väkertänyt mutta yhtään en ole saanut valmiiksi vaikka kuinka ahkeroin. Taitaa taas mulla olla liian monta korttia tekeillä yhtä aikaa :) Tällä viikolla matsku vuorossa oli Apris ja valtaisia kuori sieltä tulikin ja matskua oli niin paljon että ensimmäisen kerran minäkin päätin että teen kaksi korttia. Toisen sain eilen valmiiksi ja päätin nyt ottaa itseä niskasta ja laittaa sen näytille. Toinen on vielä kesken mutta ehkä senkin saan valmiiksi tänään tai huomenna,pääasia on että sain tämän yhden valmiiksi. Muut ovat omat ihanat luomuksensa tehneet jo aika päivää sitten joten käykäähän katsomassa minkälaisia ihanuuksia leideillä onkaan tehtynä. Mukana menossa ovat vanhat tutut leidit eli Apris,Jaanuska ja Minna.
Tässä kuoren sisältö ja ihanat tiput pääsi tälläkin kertaa pääosaan :)
 Ja minun valmis korttini on tässä..itselle on vaikea tehdä vihreän ja keltaisen sävyisistä mitään koska ei ole lemppari väri yhtään mutta olen kyllä tällä kertaa tähän tyytyväinen. Seuraavaan korttiin pääseekin sitten loput kuvan paperit ja matskut pääosaan.Tosin melkein kaikki koristeet tähän korttiin tuli tuhlattua mutta eiköhän sitä jotain löydy. Huomasin tuossa muiden kuvia katsoessa että muilla taisi olla höyheniä,mutta multa ne oli tainnut jäädä pois kun en niitä löytänyt mistään eikä niitä ollut kuvassakaan,mutta hyvinhän sitä ollaan ilman höyheniäkin pärjätty joten ei hätää :)
 Minna onkin viimeisenä vuorossa ja iso matsku kuori tulikin jo aikaisemmin tällä viikolla ja lupa oli aukaista se vasta perjantaina.Ja uskokaa tai älkää niin lupauksen pidin :) Siihen pääsen käsiksi ensi viikon alussa jos vain saan muut tekeleet ennen sitä tehtyä.

Nyt lottopottia sitten odottamaan,itse en koskaan veikkaa mutta mies sitäkin ahkerammin ja sitten tänään kaupassa päätin että no laitetaan muutamat rivit menemään jospa se olisi parempi mahku voittaa kun kummatkin lottoaa :) Siinä sitten tehtii muutamat rivit lasten kanssa ja jännityksellä odotetaan iltaan että tuleeko sieltä 2 vai 5€ :) Meillä esikoinen tuumasi että tulisipa edes 20€..et silleen vähän on erilaiset toiveet lapsilla kun aikuisilla ;)

Mukavaa lauantai iltaa kaikille :)

1 kommentti:

  1. Höh, mihinköhän olen höyhenesi hukannut? Kaikkiin kuoriin olin ne kyllä laittavinani. Pahoittelen tapahtunutta virhettä :)
    Puuttuvista höyhenistä huolimatta olet tehnyt todella kauniin kortin. Kiva sommittelu.

    VastaaPoista

Thanks for your comments and your visit my blog :)