sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Korttirinki 2/4!

No niin ja kortti on valmiina täälläkin joten senhän voi sitten julkaista kun siellä oli jo Marde ehtinyt omansa julkaista :) Olin tällä viikolla matskujen lähetys vuorossa ja onhan se aina yhtä mielenkiintoista miettiä mitä sinne kuoreen laittaa ja vieläpä niin että kaikille on samanlaiset materiaalit ;) Itse suunnittelin päässäni erilaisen kortin mutta niin se vain vääntäytyi ihan eri muotoon ja jos jossain kortissa niin tässä on mennyt kaikki ihan päin seiniä :( Ajatuksen kanssa tein korttia ja silti puolet ajatuksista jäi puolitiehen ja kun olin jo suurimman osan saanut korttiin liimattua kiinni huomasin että yksi aluspaperi ja vähän muutakin jäi kokonaan laittamatta mutta tein sitten niin että laitoin niitä sisäkanteen ja takakanteen eli sain kuitenkin kaikkia matskuja käytettyä. Itse mietin kun kuoria laitoin eteenpäin että onkohan niissä liian vähän kaikkea,toivotaan ettei ollut.
Mutta tälläiset kuoret lähti pitkin suomea :)
 Ja niin kuin arvata saattaa niin korttihan tulee äidille,sitä en vielä tiedä tuleeko se omalla äidille vai anopille mutta äidille kuitenkin. Muiden kortteja ja blogeja voi käydä kurkkailemassa ja ihastelemassa myöskin ja mukana menossa on Apris, Marde ja Pipertäjä!
Ja minun korttini sitten kasattuna näyttää tältä:
Ihanaa sunnuntai päivää ja aurinko toivon mukaan paistaa jokaiselle,meillä ainakin on mitä ihanimmat kevät kelit :)

4 kommenttia:

  1. Eihän tässä mikään ole päin seiniä mennyt, korttisi on upea!! Ihanan hempeä ja kaunis kokonaisuus! Tykkään tästä (taas tästäkin :D) kovasti! :)

    VastaaPoista
  2. Kaikki on juuri sopusoinnussa keskenään eli aivan suotta huolehdit. Upea kortti

    VastaaPoista
  3. Kiitokset ihanista materiaaleista. Kauniin kortin olet tehnyt ja jälleen kerran hienosti käyttänyt materiaaleja. Minäkin sain tänään oman korttini valmiiksi. Ja seuraava materiaalikuorikin saapui jo tänään.

    VastaaPoista
  4. Raikas oli eka sana mikä tuli mieleen! :) Ihanan pirteä kortti. Kiitos kaunis materiaaleista, todella erinäköisiä kortteja taas kaikilla. :)

    VastaaPoista

Thanks for your comments and your visit my blog :)