lauantai 17. syyskuuta 2016

Joulukorttirinki 2/4!

Jouluisella mennään eteenpäin näin kirpeänä syksyisenä päivänä. Aamulla oli meillä muutama aste pakkasta ja pihamaa ihan roudassa. Kylläpä tuntui niin kylmältä.
Rinkiä mennään kovaa vauhtia eteenpäin ja Apris oli tällä viikolla matskujen lähetys vuorossa ja ihanan sininen kuori sieltä tulikin. 
Tässä kuoren sisältö:


Siellä oli jo osa tehnyt kaksikin korttia ja minäkin meinasin tehdä mutta menin sössimään toisen leimakuvan enkä löytänyt omaa leimaa joten jäi tekemättä tällä hetkellä se toinen kortti mutta varmaan teen sen loppuun kun löydän leiman jostain kätköistäni.
Minulle on enkelit jotenkin vaikeita värittää ja niin kävi tälläkin kertaa että ei ollut ihan sellainen lopputulos mitä toivoin, mutta valmiiksi sain kuitenkin.
Valmis korttini näyttää tältä..
 Kyllä on ollut pitkästä aikaa kiva tehdä joulukortteja :)

Ringissä meillä on mukana myös Pirjo ja Sirpa. Uutta kuorta nyt vain odottamaan :)
Osallistun tällä myös haasteeseen johon törmäsin Apriksen blogissa ja olikin ihan uusi tuttavuus minulle koko haaste, mutta mukana ollaan. Haasteeseen pääset kurkkaamaan tästä.
Mukavaa lauantaita kaikille!

6 kommenttia:

  1. Tosi ihana kortti. Hauskasti olet leikellyt nuo ympyrät hiutaleiden keskelle. Uusi tuttavuus tuo haaste oli minullekin, kunnes Pirjo siitä vinkkasi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos :) Oli kiva löytää uusi haaste.Aika yksinkertainen tuli kortista..

    VastaaPoista
  3. Kyllä on kaunis kortti.
    Tässäkin nähdään miten monen tyylinen ja eri näköinen saadaan samoilla materiaaleilla.
    Haasteeseen osallistuttu! :)

    VastaaPoista
  4. OIh - minä huitelin koko pitkän viikonlopun vain mökillä ja täällä ahkeroitu niin kaunis joulukortti! Kiva kun osallistuit Leimaillaan ja Väritellään haasteeseen - pidähän mielessä jatkossakin!

    VastaaPoista
  5. Hieno sommittelu! Ja hyvähän tuo enkelin väritys on, hihatkin näyttävät ihan oikeilta pussihihoilta.

    VastaaPoista
  6. Ihana kokonaisuus. Kuurankukat ihanat! Kaunis leimakuva, hyvin väritetty. Tykkään. Kiitos kun osallistuit L&V-haasteeseen :)

    VastaaPoista

Thanks for your comments and your visit my blog :)