keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Joulurinki 4/4!

Jälleen tuli meidän jouluinen rinki päätökseen ja korttini tein jo viikonloppuna mutta en ole jaksanut sitä kuvat ja laittaa tänne näytille mutta nyt ajattelin olla ahkerana ja esitellä ihanan nallukka kortin. Minna oli viimeisenä matskujen lähetysvuorossa ja voi että sieltä tuli niin paljon kaikkea että noilla määrillä tekee useamman kortin. Olen tosin itse saanut valmiiksi vasta yhden kortin mutta ei hätää toinen on melkein valmis ja kolmas tagimainen kortti on aloitettuna myöskin mutta jospa nekin valmistuisi vielä tällä viikolla.
Nallukka leimakuva on ihana ja tämä on sellainen mikä pitäisi hankkia ;) Nalle näyttää kuvassa samanväriseltä kun kaulaliina ja lakki mutta kaulaliina on viininpunainen ja nalle tummanruskea,ihan niin kuin oikeasti.
 Tässä kuoren sisältö ja kamalan huono kuva on ja värit on ihan jotain muuta kun mitä ne oikeasti onkaan,mutta tämähän on jo tuttua mun kameralla :)
Mukana menossa olivat myös tällä kertaa Apris ja Sari. Kiitos kaunis kaikille mukana olosta ja ihanaa joulun aikaa. Laitetaan taas uusi rinki jossain välissä käyntiin kunhan kaikkien aikatauluun sellainen sopii :)

Lunta tulee lisää ja lisää ja vielä vain lisää joten  voi jo sanoa että meille tulee valkea  joulu :)

1 kommentti:

  1. Ensiksi kiitokset tästä ringistä. Korttisi on ihana ja kivasti olet asetellut tuon tähden.
    Voisin hyvin ottaa tuota lunta hieman tännekin, meillä sataa vain vettä ja vettä ja vettä.
    Mukavaa joulunodotusta.

    VastaaPoista

Thanks for your comments and your visit my blog :)