perjantai 17. tammikuuta 2014

Korttirinki 2/4!

Korttiringin toinen viikko hyvässä vauhdissa ja tällä viikolla Jaanuska oli materiaalien lähetys vuorossa ja ihanat matskut postipoika toikin perille ja valtaisat oli ja mietin hetken että saako kaikki tuhlattua :) Samana iltana kun matskut tuli oli pakko aloittaa kortin teko. Aikansa sitä sai pyöritellä matskuja kun ei oikein tiennyt miten päin ne olisi saanut asteltua.Mutta sain kun sainkin kaikki tuhlattua tälläkin kertaa :) Minusta tuo helminauha oli ihana juttu mutta olihan se vaikea saada pysymään missään mutta silti se oli ihana.
Itse olen viimeisenä lähetys vuorossa ja olenkin omat kuoreni kasannut valmiiksi mutta en ole sulkenut kun saa aina jännittää tuleeko jollakin jotain liian samanlaista kun itselläni on joten jos näin pääsee käymään ehtii vielä jotain poistaa ja lisätä omiin kuoriini ;) 

Aamulla kävin muiden ladyjen blogeissa kurkkailemassa oliko kukaan saanut omaansa valmiiksi ja Apris oli jo ahkerana saanut oman korttinsa tehtyä ja minulla tuli kiire saada omanikin valmiiksi kun tuolla se lojui kesken eräisenä pöydän kulmassa. Päätinkin sitten että kun ulkona on kova pakkanen eikä päästä ulos lasten kanssa että teenpäs kortin valmiiksi samantien,ei taida ihan olla liimat edes kuivuneet kortissa vielä kun sitä kuvailin. Olen värittäny tuo ammeenkin ja naisten ihot mutta jostain syystä ainakin mun koneelta ne näyttää ettei niitä olisi väritetty ollenkaan,outoa!
 Minä tykkään itse tästä kortista mikä on aika saavutus kun yleensä sitä ei omistaan tykkää ei sitten mitenkään. Mies meillä on useasti sanonut että aina minun suusta kuuluu ettei ole hyvä joten päätin ottaa uuden asenteen ainakin tähän korttiin ja olla tähän korttiin tyytyväinen :) Unohdin tosin totaalisesti tuon sisä sivun kehyksen laittaa etupuolelle vaikka tarkoitus oli ja liian myöhään huomasin virheeni joten se sai nyt sitten yksinään mennä sisäsivulle ja jonkun runon sinne meinaan laittaa vielä.

Minun valmis korttini on tässä ja odottaa nyt ystävälle pääsyä :) Kortilla osallistun sopivasti Korttisirkuksen kuukauden haasteeseen missä aiheena ystävänpäivä :)
 Ensi viikolla jäämmekin odottamaan Sarin matskuja.Käykäähän kurkkailemassa muidenkin ladyjen työt kunhan ne saavat valmiiksi :) Sarin ja minun lisäksi menossa mukana emäntä Apris ja Jaanuska.

Pakkasen täyteistä viikonloppua kaikille,meillä se on taas mittari -28 asteessa ja itsellä alkaa jo mitta olemaan täysi tätä kylmyyttä. Kamala show aina lasten koulu kyytien kanssa kun pitää olla yhtä hakemassa siihen aikaan ja toista tuohon aikaan ja toinen pitäisi viedä sinne siihen aikaan ja tätä rataa se on mennyt koko viikon pakkasten takia..kesää odotellessa ;)


5 kommenttia:

  1. Ihana kortti jossa on hauska tunnelma

    VastaaPoista
  2. Oih! Oletpa saanutkin ihanaisen kortin aikaiseksi! Kaunista asettelua ja minusta tosi kiva idea laittaa tuo stanssattu tausta tuonne sisäpuolelle. Apriskin sen oli hoksannut ja sielläkin sitä ihailin.. siihenhän saa tosi kauniisti jonkin tekstin pätkän lisättyä. Upeaa bling blingiä kortissasi. Sopii loistavasti näiden upeiden kylpevien leidien joukkoon! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun osallistuit Korttisirkusen haasteeseen!
    Nuo bligbling rintsikat pisti heti silmään;)

    VastaaPoista
  4. Tosi ihana kortti, kivasti olet sommitellut koristuksia. Ja kivasti tulee taas ihan erilaisia kortteja.

    VastaaPoista
  5. Vaikka värit ovatkin hempeät, niin kortti on silti hauska ja humoristinen :)

    VastaaPoista

Thanks for your comments and your visit my blog :)