perjantai 6. joulukuuta 2019

Itsenäisyyspäivän kortti!

En ole ikinä tehnyt itsenäisyyspäivän kortteja, kun oli Suomi 100 vuosi ostin muutaman tekstileiman ja lippu stanssin juurikin sillä ajatuksella että teen kortteja, mutta jäi tekemättä.Nyt tein kortin mummolleni joka täyttää juuri 95v ja on jotenkin niin isänmaallinen ihminen.Sainpas siis kokeiltua näitäkin edes sen kerran.
Itselle on tosi vaikea tehdä sinisen sävyisiä kortteja,kun tuntuu ettei ne ikinä onnistu tai on väärän sinisiä papereita. Olen varta vasten hankkinut sinisiä papereita erilaisia, mutta aina kun on tekemässä jotain sinistä niin ei löydy sopivaa paperia. Vähän sama kun itsellä on kaikkea askartelu juttuja ihan liikaa, mutta siltikään ei ikinä ole niitä mitä tarvitsisi.

Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille :)

tiistai 26. marraskuuta 2019

Pika kortti!

Tässä taas kortti joka tehty super pikana ja sen on näköinenkin :) Kortin osat ovat kaikki silppulaatikon papereista otettu.
Todella yksinkertainen ja simppeli ei mitään solloiluja suuntaan tai toiseen tätä tehdessä.
Vettä ja lunta,lunta ja vettä sitä ollut viime päivät meidän suunnalla. Tänään mennään vesisade kelillä eteenpäin ;) Meillä esikoinen kysyi äiti eikö tule valkeaa joulua? Piti vastata et jaa vaikea sanoa..

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Juhlapäivänä!

Joku aika sitten tein 60v kortin äitini pyynnöstä ja koska ihminen ei ollut itselle mitenkään tuttu niin päätin tehdä aika neutraalin ja yksinkertaisen kortin. Kesällä ostin reissussa ollessani kivoja uusia stansseja, mutta nyt pääsin tätäkin vasta kokeilemaan.
Tätä stanssia tulen varmasti jatkossakin käyttämään kun oli sen verran kiva.
Lumikelit muuttui vesikeleiksi joten kumpparit saa kaivaa täällä ainakin esille.
Rentouttavaa sunnuntaita kaikille!

keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Autokortti!

Tein kortin 2v pojalle jonka toiveena oli autoja ja eläimiä :)
Ei taas mennyt ihan kuin Strömsöössä tämä homma, mutta ensi kerralla sitten paremmin onnistuu.
Saaja tykkäsi joten sehän se kai tärkeintä on.
Joulukortteja kovasti jo suunnittelen edelleen, mutta yhtään en ole saanut tehtyä valmiiksi. 
Niksi se aina vain jää viime tinkaan. Jospa viikonloppuna ehtisi tekemään :)
Lunta on tullut jo paljon ja voisi jo sanoa että talvi on todenteolla alkanut.
Mukavaa Halloweenin aikaa :)

perjantai 11. lokakuuta 2019

Pullokortti!

Minun ensimmäinen pullokortti ikinä :) Olen näitä pullokortteja nähnyt lukuisia vuosien aikana ja jo silloin päättänyt et pitää kokeilla joskus. Matskujakin olen hankinnut monenlaisia ja jokusen tekeleen aloittanutkin, mutta mikään ei koskaan ole onnistunut. Nyt piti saada onnistumaan kortti, kun tulee työkaverin tupareihin.
Oli vääntöä ja kääntöä monenlaista, mutta lopputulos on mieluinen.
Periaatteessa helppo tehdä, mutta sitten ei kuitenkaan ole.



Toivottavasti on mieluinen myös saajalleen,huomennahan se selviää :)
Iloisen mukavaa viikonloppua kaikille!

torstai 10. lokakuuta 2019

1v tytön kortti!

Pikku prinsessalle tein 1v kortin ja tämänkin matskut löytyi jämä laatikon kätköistä.
Aika paljon on minulla kertynyt kaikkea jämä laatikkoon, kun tulee vähän kaikki säilytettyä.

Kortti mennyt jo pikkuneidille ja nyt pitäisi seuraavien korttien pariin suunnistautua.
Joulu aiheisia pitäisi tehdä jo kovaa vauhtia, mutta ne vasta täysin suunnittelu vaiheessa.
Mietin että mahtaako ketään kiinnostaa enää samoista matskuista tehdyt kortti ringit jos sellaisen laittaisin pystyyn esim juuri joulu teemalla?

Sateista täällä suunnalla sentään vettä, kun jo tuossa 100km päässä tämä kaikki vesi tullut sankkana lumena parin päivän aikana.

maanantai 7. lokakuuta 2019

Rippikortti tytölle ja pojalle!

Tämmöisen rippikortin tein omalle tytölle joku aika sitten. Tytön väri teema oli yllättäen sininen. Ei ole ikinä välittänyt sinisestä, mutta nyt vanhemmiten mieli muuttunut selvästi.
Kortti oli kyllä ihan hempeän vaaleansininen,vaikka tässä
näyttää enemmänkin harmaalta.


Lisäksi tein pojalle rippikortin ja tässä kävi hassu juttu, kun suht hämärässä häärin ja tein korttia ja luulin käyttäneeni vaaleansinistä kartonkia kortissa ja mukamas värin tarkastin valissa, mutta yllätys oli seuraavana päivänä suuri kun korttia katsoin..
Sehän on violetti väriltään eikä sininen :) Hieman kyllä nauratti.. luonnonvalossa väri oli oikea eikä keinovalossa. No siinä vaiheessa asialle ei voinut enää mitään ja kortti oli pakko antaa saajalleen. Onneksi poika ei ole niin värien päälle, tuskin edes mitenkään reagoi asiaan.
Kortin leimakuva on minun ensimmäisiä Magnolia leimoja mitä olen aikoinaan hankkinut.
Kuvan olen jo värittänyt varmaan 5v sitten, mutta nyt vasta sain sen käytettyä.
Välillä on kyllä hyvä tonkia tuota leimakuva laatikkoa.

Mukavaa päivää :)