perjantai 28. syyskuuta 2012

Joulokortti rinki 1/4!

Heissan hei kaikki..me ajelimme tässä aamu tuimaan meidän toiseen kotiin tänne Ouluun ja ai että on ihanaa olla oikeassa kodissa :) 

Olin edellisen kuukauden Apriksen kortti ringissä ja siitä intoutuneena päätin sitten osallistua vielä joulukortti rinkiinkin. Apris on tämänkin kortti ringin emäntä,kiitos siis sinulle kun jaksat näitä järjestää :) Muut askartelijat ovat tällä kertaa minun ja Apriksen lisäksi Kotkotin ja Ansu :)

Matskut mitkä tuli Aprikselta postissa näytti tältä:
Aivan ihanat materiaalit nämä ja sainkin käytettyä kaikkia muita mutta en tuota turkoosia nauhaa kun olin jo kortin tehnyt niin huomasin että ai niin tuo nauhakin kuului settiin :( Sisällä on kaksi lumihiutaletta kuvattuna lisäksi ja sinne tulee aikanaan sitten joku teksti,ja pitää ehkä myös sinne jotain muutakin suunnitella,aika ankealta näyttää!

Minä olenkin sitten seuraavana jo vuorossa ja sain aamulla laitettua minun matskutkin rinkiläisille joten ne pitäisi olla kaikilla sitten maanantaina. Haaste oli miettiä että mitä sinne kuoreen laittaakaan :)

Koska joulu on aiheena niin yes olen nyt sitten saanut tehtyä ensimmäisen joulukorttini tälle vuotta,mutta iso urakka on edessä kun pitäisi kuitenkin tehdä ainakin 40 lisää!
Ihanaa viikonloppua kaikille :)

4 kommenttia:

  1. Wau, upea aloitus joulukortteiluun, hurjan ihana kortti!

    VastaaPoista
  2. Kaunis ja niin upean runsas! Hyvin olet käyttänyt materiaaleja, kiva idea laittaa loput hiutaleet sisälle.
    Mä vasta olen ihaillut materiaaleja, mutta innolla odotan jo seuraavaa materiaalikuorta. :)

    VastaaPoista
  3. Todella kauniin kortin olet materiaaleista tehnyt. Itsekin sain toissailtana korttini valmiiksi askarteluristeilyllä, eipä siellä sitten juuri muuta saanutkaan aikaiseksi vaikka tarvikkeita oli yllin kyllin mukana.

    VastaaPoista

Thanks for your comments and your visit my blog :)