tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kortti samoista materiaaleista 1/3

Viime tipassa pääsin mukaan Apriksen järjestämään korttirinkiin jotka ovat aina niin kivoja. Ideana on että kukin vuorollaan lähettää samanalaiset materiaalit jokaiselle ja niistä on tarkoitus sitten loitia kortti ja pistää blogiin näytille. Sitten vielä käydään kurkkailemassa ja jättämässä kommentti toisten kortteihin,kivaa vai mitä :)  Minä olen ollut monessa ringissä mukana ja aina ovat olleet mieluisia materiaali kuoria ja jännityksellä saa joka viikko odottaa omaa kuortaan saapuvaksi. 

Ensimmäisenä vuorossa oli ringin emäntä eli Apris joka lähetti tälläiset materiaalit kaikille,oli ihanan sävyisiä ja paljon kaikkea kivaa :)


Kuoren kun avasin heti alkoi päässä raksuttamaan että mitä ihanaa sitä saisi aikaan,no eihän se mennyt sitten aivan niin tälläkään kerralla että olisin saanut sitä aikaan mitä oli tarkoitus. Niin moni asia meni pieleen tässä kortissa ettei heti uskoisi mutta sentään sain kasattua kortin valmiiksi asti. Kortti tulee joko anopille jolla on kohta synttärit tai sitten mietin omaa mummoani joka täyttää vuosia taas ensi keväänä ja mietin että kerta hän on kukka ihminen niin laittaisin vielä korttiin numerot 90v koska täyttää huimat 90v,mutta sitten mietin että onko liian pliisu 90v kortiksi,tosin kukkasista hän pitää joten sehän korvaa jo monta asiaa kun kortissa on todella iso kukka :) Kortti on isompi mitä ns tavallinen kortti mitä yleensä teen,joten on luonnossa aika näyttävä kokonaisuus.No vielä on aikaa miettiä että kummalle kortti menee ja aika näyttää lisäänkö minkälaisen tekstin tuohon tyhjään kohtaan.

Minun valmis tekele joka ei ole ihan onnistunut on kuitenkin valmiina ja tässä.mutta pääasia oli että oli kivaa :) Kaikkia sain korttiin laitettua,ainoastaan jäi vähän paperi liuskoja yli jotka laitoin silppulaatikkoon odottamaan uutta käyttöä.
 Sisäpuolen kuvaa,näyttääpä hassulta kuvassa ;)
 Taakse laitoin tämänkaltaisen koristuksen..
Seuraavana vuorossa on Maca joten nyt vain postia odottelemaan :) Kiitos ringin vetäjälle jälleen kerran tästä aloituksesta. Hyvää päivää kaikille!
Nyt on monella namuja tarjolla joten käykäähän osallistumassa suurella joukolla,sivupalkista löytyy namua namun perään ;)

4 kommenttia:

  1. Todella kauniin kortin olet tehnyt lähettämistäni materiaaleista. Hienosti sopii tuo rusetti. Itsellä erittäin minimalistinen väritys. Kortti siis tehtynä, mutta julkaisun kanssa vähän viivyttelen :)

    VastaaPoista
  2. Komea kortti komeista materiaaleista :) Taitoakin tosin on tarvittu! Kiva, että näytit myös sisäpuolen ja takaa. Nättejä nekin, varsinkin tuo takakoristelu upea.

    VastaaPoista
  3. Kaunis on kortti ja ihana koristelu myös takakannessa :) Kalla on ehdottomasti mun lempparikukka :) Aurinkoista viikkoa :) !!

    VastaaPoista

Thanks for your comments and your visit my blog :)