sunnuntai 12. toukokuuta 2013

30v kortti miehelle!

Tein tämän kortin pikkusiskon miehelle joka täyttää 30v ja samalla osallistun tällä kortilla Korttisirkuksen kuukauden haasteeseen. Koko kuukausi ollut aikaa tehdä kortti mutta nyt vasta sain kortin tehtyä. Aiheena oli AIKA eli minusta aika haastava aihe mutta kuitenkin niin kiva ja mieluinen. Tiesin heti mitä käyttäisin kortissa,sillä minulla on kaapissa ollut ihan käyttämätöntä kello stanssi mikä on sinällään ihana ja se on joskus pitänyt hankkia mutta en ole koskaan sitä ehtinyt tai saanut aikaiseksi käyttää joten hyvä oli sitä tässä kokeilla edes sen yhden kerran. Aika iisi piisi korttina mutta haittaako se mitään?! Itse olen myös leimaillut tuon pohjapaperin kun sattui olemaan myös tuollainen kello leimasin. 

Miehille suunnatut kortit on mulle vaikeita joten olen tyytyväinen tähän koska tämä sopii minusta hyvin miehelle :)
Mukavaa iltaa kaikille ja kiva kun piipahdit :)

lauantai 11. toukokuuta 2013

Moonan 1v-synttärikortti!

Elossa ollaan täällä vaikka ei ole ehtinyt mitään kortteja tekemään pitkään aikaan :( Meillä on ollut muutto juttuja ja lomallakin ollaan oltu ja väillä nyt ollaan kotona ja sitten lähdetään muutamaksi viikoksi pikkusiskon luokse Tanskaan. Olen aina halunnut mennä Tanskaan mutta koskaan ei ole vielä tie sinne käynyt joten oikein innolla odotan matkaa. Vinkkejä saa laittaa jos jollain sellaisia on :) Olemme ihan Kööpenhaminan keskustan tuntumassa joten kaikki ihanat kaupat ovat käden ulottuvilla. Autolla meinataan käydä myös Legolandissa joku kaunis päivä. Muutaman askartelukauppa vinkinkin olen saanut joten nehän on pakko katsastaa sitten jos vaikka jotain kotiin vietävää olisi ;) 

Tämän kortin tein ihanalle siskon tytölle ja meidän kummitytölle joka täyttää ensi viikolla 1v <3 Tällä samalla kortilla osallistun myös Magnoliahaasteeseen missä oli luonnos vuorossa. Itse rakastan luonnoksia yli kaiken ja niitä on aina kiva tehdä. Meni vain aika viime tinkaan että sain korttini valmiiksi,mutta ehdin kun ehdinkin. 
 Jotain kortista puuttuu ja ehkä siihen lisää ennen antamista vielä jotain hörselöä :) Vielä pitäisi muutamia kortteja tehdä ennen reissua ja katsotaan saanko mitään kuitenkaan tehtyä,meinasin jopa että ottaisin askartelu juttuja reissuunkin mutta katsotaan nyt tuleeko otettua,olishan se kiva tehdä kortti myös Tanskan maaperällä.

Huomenna onkin äitienpäivä ja onhan se kivaa kun lapset salassa yrittää koko ajan jotain häärätä ja supattaa ja miehen kanssa halusivat käydä kaupassakin ilman äitiä :) Sitten ne kysyy koko ajan että ethän ihmettele mitään äiti <3 Eli kai sitä on huomenna  jotain kivaa luvassa ;) 
Mutta tässä on valmis korttini haasteeseen!


 Mukavaa lauantai iltaa kaikille ja hyvää äitienpäivää kaikille äideille <3
Ja onnea Moona neiti 1v kunniaksi!